Laboratoriokokeet olivat heti alkukuusta. Olin varannut ajan
iltapäiväksi. Se oli virhe. Kaksi
näytettä kelpasi, kaksi ei, olisi pitänyt olla aamuaika. Taysin kirjeestä ja
lähetteestä ei mistään ilmennyt, että näytteenoton ajankohdalla olisi jotain
merkitystä. Seuraavana päivänä taas uudelleen
toiselle puolelle kaupunkia labraan, onneksi löytyi yksi peruutusaika.
Osastonhoitaja Taysistä vastasi, että joku kokematon sihteeri oli lähettänyt kutsun, eikä ollut laittanut siihen tietoa ajankohdan tarpeellisuudesta. Itse lähetelappu kuulemma tulee Fimlabin järjestelmästä, siinä ei ole kellonaikoja, eikä kuulemma Taysillä ole mahdollisuutta vaikutta mitä lappuun tulostuu. Touhu vaikuttaa aivan uskomattomalta harrastelijoiden puuhalta. Yhden tai kaksi virhettä vielä ymmärtää, niitä voi sattua, mutta kun joka ikinen toimenpide mitä Taysin urologia tekee, menee jollakin tavalla pieleen, niin tuntuu, että jotain koko laitoksessa on pakko olla pahasti vialla. Senkin vielä sietäisi, jos pieleenmeno kohdistuisi vain vähämerkityksisiin pikkuasioihin, mutta kun isommatkaan asiat eivät ole hallinnassa, epäpätevillä leikkauksilla tuhotaan ihminen loppuiäksi.

Helmikuun viimeisen viikon maanantaina oli kontrollikäynti
Ala-Lipastin luona. Eturauhanen
tähystettiin videolle ja lähetin sen Alloussille kommentoitavaksi. Muutoin
mitään ei ollut tehtävissä. Höyläyksellä oli saatu aikaan pahaa tuhoa ja itselläni oli iso pelko, että tilanne on korjaamaton.
Helvetillinen tilanne. Lääkärillä
ei ollut tietoa kuinka yleistä tällainen on, onko mitään toipumista
odotettavissa, ei ylipäätään mitään tietoa onko jatkossa odotettavissa mitään
muutoksia. Sairaalassa ei
yksinkertaisesti ole seurattu eikä seurata potilaiden toipumista.
Epätoivo alkoi olla sen verran iso, että varasin ajan yksityisellä puolella urologi Martti Ahon vastaanotolle. Hän toimii myös Taysissä. (Ilmeisesti lähes kaikki urologit toimivat sekä yksityisellä, että julkisella puolella samanaikaisesti.)
Kuukauden lopussa tuli 3kk höyläyksestä täyteen. 3 kk on se aika, jonka aikana prof. Teuvo Tammelan mukaan tapahtuu paranemista. Väite ei pitänyt alkuunsakaan paikkaansa: mitään muutosta ei ollut tapahtunut.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti