Ennen vuodenvaihdetta selvisi, että leikkaus on
todennäköisesti mennyt täysin pieleen. Sekä siemensyöksy, että orgasmin
tuntemus olivat kadonneet täysin. Sen myötä hävisivät halut ja pikkuhiljaa
kykykin. Soitin sairaalaan hoitajille, mutta he eivät ottaneet asiaan mitään
kantaa. Ala-Lipasti olisi lomalla tammikuun puoliväliin asti. Yritin odotella rauhassa,
mutta olo kävi aika pian todella ahdistavaksi. Lähetin tammikuun alussa Teuvo
Tammelalle sähköpostin, koska hän tiesi ja tunsi asian.
Terve,
onnistuisiko mitenkään tapaaminen lähiaikoina. Tämä uusi toinen leikkaus on epäonnistunut niin pahoin, että täytyisi katsoa mitä on tehtävissä ja korjattavissa ja saako tästä elämän miten jatkumaan eteenpäin. Tunnet kuitenkin tapauksen ja Ala-Lipasti on poissa ja tavattavissa vasta joskus puolenkuun jälkeen. Toinen vaihtoehto on keskustella puhelimitse, mutta asia on niin vakava, että mielelläni tapaisin.
onnistuisiko mitenkään tapaaminen lähiaikoina. Tämä uusi toinen leikkaus on epäonnistunut niin pahoin, että täytyisi katsoa mitä on tehtävissä ja korjattavissa ja saako tästä elämän miten jatkumaan eteenpäin. Tunnet kuitenkin tapauksen ja Ala-Lipasti on poissa ja tavattavissa vasta joskus puolenkuun jälkeen. Toinen vaihtoehto on keskustella puhelimitse, mutta asia on niin vakava, että mielelläni tapaisin.
T: PP
Odottelin muutaman päivän Tammelan vastausta, mutta kun sitä
ei kuulunut, päätin soittaa hänelle. Tilanteeni oli paha ja toin hänellekin
tiedoksi, että olo oli sellainen, että elämän jatkaminen tuntui liki
mahdottomalta. Puhelu oli lyhyt, Tammelalla oli kiire toimiston muuttoasioiden
kanssa eikä hän ehtisi puhua. Elämän jatkamisesta hän sanoi, että se on ihan
jokaisen oma asia mitä arvostaa ja mitä elämällään tekee. Vastaus oli todella asiaton.
Nukkuminen ilman unilääkkeitä oli käynyt mahdottomaksi ja
se oli huonoa unilääkkeilläkin. Päivisin
oli varalla rauhoittavia tabletteja, joita kyllä jouduin syömäänkin.
Ala-Lipasti soitti palattuaan lomalta. Hän harmitteli
tilannetta. Totesi, että näitä sattuu, mitään ei ole tehtävissä. Kantaan hän
oli lisännyt lyhyen kommentin puhelusta, joka antoi väärän ja täysin tilannetta vähättelevän kuvan. Pyysinkin korjaamaan sitä.
Terve,
huomasin, että olet merkinnyt kantaan viime puhelun tiedot. Mielestäni käyttämäsi ilmaisut ovat kovin lieviä ja antavat väärän kuvan todelliseen tilanteeseen nähden.
huomasin, että olet merkinnyt kantaan viime puhelun tiedot. Mielestäni käyttämäsi ilmaisut ovat kovin lieviä ja antavat väärän kuvan todelliseen tilanteeseen nähden.
”orgasmin tunne muuttunut” tarkoittaa, että orgasmi on
käytännössä tuhoutunut. Tuntemus on pieni murto-osa aikaisemmasta, ehkä 2…3%.
Sen juuri ja juuri huomaa, siinä kaikki, ihan kaikki.
”Tähän tilanteeseen kovin tyytymätön” tarkoittaa, että
nukkuminen on täysin mahdotonta ilman unilääkettä (ensimmäisen kerran
elämässäni söin unilääkkeitä viime kesänä ollessani kuvaus-/leikkausjonossa).
Päivisin vaivaa jatkuva ahdistus, joka tuntuu puristavana tunteena rinnassa ja
kurkussa. Välillä se hellittää tunniksi, pariksi, mutta pari kertaa se on
kääntynyt hallitsemattomaksi kohtaukseksi. Pulssi tuntuu olevan jatkuvasti
ylikierroksilla. Mihinkään normaaleihin asioihin, saati työasioihin ei pysty
keskittymään. Elämän jatkaminen tuntuu vaikealta, välillä miltei
mahdottomalta. Tällaista tilannetta ei ole ollut ikinä aikaisemmin.
Pystyt varmaan täydentämään nämä tiedot kantaan.
Miksi tällaisesta mahdollisuudesta kukaan ei maininnut
sanallakaan etukäteen? Ei Veitonmäki, ei Pekkarinen, et sinä. Tammela päinvastoin
vielä erikseen totesi, että siemensyöksyn menetyksellä ei ole mitään vaikutusta
orgasmin tuntemuksiin. Mikään poikkeuksellinen tai harvinainenkaan ilmiö
tämä ei voi olla, koska netistäkin löytyi helposti paljon tietoa nyt kun sitä
tiesin hakea. Tarkemmin en kylläkään pystynyt asiaan perehtymään, sillä siitä
tuli nopeasti huono olo. En ikinä olisi suostunut operaatioon, jos tämän olisin
tiennyt etukäteen. En ikinä.
t: PP
Tilanne oli paha, en pystynyt nukkumaan ilman unilääkkeitä
(joita en ollut käyttänyt koskaan ennen viime kesää), keskittyminen mihinkään
oli täysin mahdotonta, työnteosta ei tullut mitään, muutaman kerran sain kohtauksia,
jotka olivat hallitsematonta tärinää.
Elämä oli yhtä helvettiä. Ilman perhettä tuskin olisin enää tässä.
Jonkinlaisena oljenkortena varasin ajan
työterveyslääkäriltä. Hänelläkään ei tosin ollut mitään lääkettä tilanteeseen,
mutta teki kuitenkin lähetteen urologille ja psykologille. Reilu vuosi sitten
en olisi ikinä uskonut, että menen psykologin puheille, mutta nyt tilanne oli
niin kestämätön, että varasin kuitenkin ajan. Käynti oli ihan asiallinen, sain
ohjeeksi hengitysharjoituksia ja jotain muita ohjeita, joiden avulla pitäisi
pystyä sulkemaan tämä asia edes jotenkin pois mielestä. Yritys oli varmastikin
hyvä, mutta ei niillä toimilla oikeasti mitään helpotusta asiaan saanut.
Urologilla käyntiä en tässä vaiheessa nähnyt kovin
tarpeelliseksi, samat Taysin urologit olivat myös työterveyden listoilla. Ehkä
sen lähetteen voisi käyttää myöhemmin.
Loppukuusta soitin sairaalan ajanvaraukseen, koska sovittu 3
kk:n kontrollikäynti olisi kuukauden päästä. Viime kerralla soitto 2 viikkoa
ennen sovittua käyntiaikaa johti tulokseen, ettei aikoja enää ollut vapaana,
eikä sitä myöskään ollut varattuna, kuten olisi pitänyt olla. Yllätys oli aika iso, kun puhelun jälkeen
melko pian tuli kirjeitse kutsu vastaanotolle helmikuun viimeiselle
viikolle. Kutsussa oli myös lähete
verikokeisiin, jotka pitäisi ottaa heti helmikuun alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti