Unettomuus ja stressi olivat pahentuneet jonotuksen aikana niin
paljon, että siihen oli pakko saada jotakin apua. Alkukuusta kävin työterveyslääkärillä, hän määräsi minulle unilääkkeitä, joita en koskaan ennen ollut tarvinnut enkä käyttänyt.
Yritin samalla jatkaa selvittämistyötä leikkauksen osalta. Tampereen
tietämys eturauhasen höyläyksestä tuntui kovin huonolta, kysyin asiaa myös
muualta Suomesta ja nimenomaan sitä, tuntevatko he epTURP-menetelmää. Ehkä Helsingissä olisi tietoa? Kimmo Taari toimii
siellä urologian professorina. Soitin
hänelle, hän oli parhaillaan lomalla, mutta vastasi puhelimeen.
Sovittiin, että lähettäisin menetelmästä tietoa etukäteen ja seuraavalla
viikolla hän voisi työpaikaltaan kommentoida asiaa. Taari ei kuitenkaan koskaan
vastannut mitään, vaikka sitä vielä erikseen myöhemmin kysyinkin. Lähetin saman
kyselyn tutkimusliitteineen myös Peter Boströmille (Turku, pyysi kääntymään
jonkin yksityislääkärin puoleen), Mika Matikaiselle (Hus, ei vastannut koskaan),
Mika Raitaselle (Seinäjoki, ei vastannut koskaan), Seppo Aaltoselle (Vaasa, ei
vastannut koskaan) ja Kotkan keskussairaalaan (ei vastausta koskaan). Alla kysely:
Terve,
Tehdäänkö teillä eturauhasen höyläystoimenpiteitä epTURP (Ejaculation-Preserving Transurethral Resection of Prostate) menetelmällä? Menetelmässä pyritään välttämään käänteinen ejakulaatio, joka muutoin lienee lähes varma.
Tehdäänkö teillä eturauhasen höyläystoimenpiteitä epTURP (Ejaculation-Preserving Transurethral Resection of Prostate) menetelmällä? Menetelmässä pyritään välttämään käänteinen ejakulaatio, joka muutoin lienee lähes varma.
EpTURP tekniikka perustuu
”normaalia” vähäisempään kudoksen poistamiseen ja osin poistamatta jättämiseen,
muutoin menetelmä vastaa normaalia höyläystä. Onko teillä tehty näitä
operaatioita ja millaisin tuloksin? Tai onko muutoin tietoa ko.
menetelmästä. Tampereelta en ole saanut aiheesta tietoa. Ohessa on kolme
tutkimusta aiheesta, joista saksalaisessa on seuranta 5 vuoden jaksolla.
Tulokset vaikuttavat hyviltä.
Toivoisin vastausta siinäkin
tapauksessa, että menetelmä on teille tuntematon, niin en sitten turhaan
odottaisi sitä.
PP
En ymmärrä mistä vastaamattomuus johtui. Eivätkö urologit kehdanneet paljastaa tietämättömyyttään, oliko kyse arroganssista vai mistä....?
Vaikka moni asia olikin selvinnyt Teuvo Tammelan tapaamisessa,
en silti päässyt irti epäilyksestä, että leikkauksessa voisi mennä moni asia
pahasti pieleen. Asia vaivasi niin paljon etten edelleenkään saanut öisin nukuttua.
Leikkauspäivä oli tiedossa, se osuisi perjantaille. Aikaisemmin oli ollut
puhetta, että sairaalassa joutuisi olemaan 1…2 yötä, jolloin kotiutus olisi
vikonloppuna. Päätin varmistaa vielä, että päivä on oikein ja onko kotiutus
ylipäätään mahdollinen viikonloppuisin. Puhelun aikana ihmettelin
hoitajalle, kuinka jono voi olla niin
pitkä. Nyt puhelimessa ollut hoitaja kertoikin, ettei jono ole niin pitkä,
heillä vain on ohjeet laittaa kaikki kolmen kuukauden päähän tilanteesta
riippumatta. En ollut uskoa kuulemaani, ihmisiä pidettiin jonossa pitkään ja
aivan tarpeettomasti. Se on suoranaista henkistä kidutusta. Edellinen hoitaja oli siis suoraan
valehdellut tilanteesta. Hyvin erikoista.
Kysyin taas laitoksen johtajalta Teuvo Tammelalta:
Terve,
en olisi enää halunnut palata tähän eturauhasen höyläysasiaan, mutta tuon pitkän 3 kk:n jonon (tai odotusajan) syy on niin erikoinen, että on pakko tuoda se esille. Tavatessamme mainitsit, että syynä on henkilökuntapula. Tämä ei näemmä kuitenkaan pidä paikkaansa. Puhuin äsken puhelimessa jonohoitajan kanssa. Hän kertoi, että kaikki eturauhasen höyläyspotilaat laitetaan aina automaattisesti kolmen kuukauden päähän. Näin on ollut pitkään, mikään kapasiteettivaje ei ole vaikuttanut asiaan. Jos ja kun jono on vakiopituinen, se tarkoittaa että kapasiteetti on riittävä. Muussa tapauksessahan jonon pituus joko lyhenisi tai pitenisi, edellyttäen tietenkin ettei sitä keinotekoisesti pidennetä niin kuin nyt.
en olisi enää halunnut palata tähän eturauhasen höyläysasiaan, mutta tuon pitkän 3 kk:n jonon (tai odotusajan) syy on niin erikoinen, että on pakko tuoda se esille. Tavatessamme mainitsit, että syynä on henkilökuntapula. Tämä ei näemmä kuitenkaan pidä paikkaansa. Puhuin äsken puhelimessa jonohoitajan kanssa. Hän kertoi, että kaikki eturauhasen höyläyspotilaat laitetaan aina automaattisesti kolmen kuukauden päähän. Näin on ollut pitkään, mikään kapasiteettivaje ei ole vaikuttanut asiaan. Jos ja kun jono on vakiopituinen, se tarkoittaa että kapasiteetti on riittävä. Muussa tapauksessahan jonon pituus joko lyhenisi tai pitenisi, edellyttäen tietenkin ettei sitä keinotekoisesti pidennetä niin kuin nyt.
Esimerkkinä: Oletetaan, että kapasiteetti on 2
höyläystä/päivä. Jos potilaiden toimenpide sijoitetaan vaikkapa kolmen viikon
päähän, joka päivä voidaan tehdä 2 leikkausta. Jos potilaiden toimenpide
on kolmen kuukauden päässä, edelleen joka päivä voidaan tehdä 2 leikkausta.
Molemmista jonoista tulee ulos täsmälleen yhtä monta potilasta samassa
aikayksikössä. Jonotusaika ei vaikuta lainkaan leikkausten määrään, ellei
sitten ole laskettu sen varaan, että isompi osa potilaista kuolee pitkässä
jonossa ja vähentää siten leikkausten tarvetta.
En olisi millään halunnut uskoa, mutta näyttää siltä, että
jonokäytännöllä potilaille aiheutetaan tarkoituksella henkistä ahdistusta ja
tuskaa. Luulisin, ainakin toivoisin, että asiaa ei ajatella näin, mutta se on
kuitenkin lopputulos. Vaikka ihmiset ehkä kokevatkin jonotuksen eri tavoin, en
usko että kukaan on immuuni sen stressaaville, ahdistaville ja normaalia elämää
haittaaville vaikutuksille. On eri asia, mitä kukin kertoo ja mitä pitää
sisällään. Asian vakavuutta ei pysty täysin ymmärtämään ennen kuin se
osuu omalle kohdalle.
Jonohoitajan kommentti, ”lääketieteellisin perustein,
esimerkiksi virtsaus- tai munuaisongelmien takia voi leikkaukseen joskus päästä
nopeamminkin”, kuvaa hyvin sitä erittäin yksisilmäistä lähestymistapaa,
josta erikoissairaanhoitoa on monesti syytetty. Mitään juuri kyseisen sairauden
ulkopuolella olevia tekijöitä ei huomioida lainkaan. Tässäkin tapauksessa
hoito, tai sen odottelu ja selvittely, aiheuttaa suuremmat oireet kuin itse
hoidettava sairaus.
Kuten tavatessamme mainitsinkin, itselläni koko tämä pitkä,
jo yli puoli vuotta kestänyt, prosessi on eskaloitunut siten, että useampaan
kuukauteen en ole pystynyt nukkumaan 2..4 tuntia pitempään yössä. Kohdallani se
on kroonisen väsymyksen vuoksi aiheuttanut osittaisen työkyvyttömyyden.
Lisäksi unettomuudella näyttää olevan muitakin varsin dramaattisia vaikutuksia.
Alla on kopiona lista käypähoidon sivuilta. Listan ovat laatineet
asiantuntijat, joten sitä ei liene kyseenalaistaminen. Se on aika karua
luettavaa. Ikävä kyllä, tunnistan itsekin jo osan siinä mainituista asioista.
Mielelläni kuulisin onko tämä käytäntö koko organisaation
tiedossa ja hyväksymä johtoa myöten ja mikä on aiheuttanut noinkin
epäinhimillisen käytännön. Onko tuolle pitkälle, keinotekoiselle jonotusajalle
halua tehdä mitään? Toivoisin, että asia saataisiin korjattua mahdollisimman pian
kaikkien potilaiden kohdalla sekä tietysti myös omalla kohdallani. Näin
ensikertalaisena kun katselee sairaalan käytäntöjä normaalimaailmasta käsin,
monet niistä ovat kyllä varsin erikoisia. Koko organisaatiolle olisi
hyväksi joskus pysähtyä hetkeksi miettimään miksi se on ylipäätään olemassa ja
mikä on sen tehtävä. Ja kumpaa on tarkoitus hoitaa, ihmistä vai sairautta?
Sähköpostivastaus tässä tapauksessa lienee mahdollinen
asian yleisluonteisuuden vuoksi.
Vastauksessaan Tammela syytti lääkäripulaa, mikä on hieman erikoista, kun samoille
lääkäreille, jotka tekevät leikkauksia, pääsee jollei samana päivänä, niin
viimeistään parin, kolmen päivän sisällä yksityisvastaanotolle. Varmastikin
olisi mahdollista neuvotella sopimus lääkärien kanssa jonojen purkamisesta.
Lisäkustannus tästä olisi pieni verrattuna tilanteen aiheuttamiin haittoihin.
Ala-Lipasti oli tällä välin tullut takaisin töihin ja
ilmoitti, että voidaan katsoa leikkausta epTURP menetelmällä. Varmistelin
vielä, että tekniikka on hallinnassa ja riittävän selkeästi kuvattu, ettei
mitään väärinymmärryksiä voi tapahtua.
Terve,
sen verran vielä päivitystä asiaan 25.6 jälkeen, että kävin
tässä välissä Tammelan juttusilla ja hänkin oli sitä mieltä, että ko.
tekniikalla voidaan mennä eteenpäin. Samoin olen ollut yhteydessä saksalaiseen
Saladin Alloussiin, joka on yksi saksalaisen tutkimuksen kirjoittajista. Mikä
on sinun näkemys, onko tekniikka riittävän yksiselitteisesti kuvattu noissa
tutkimusselostuksissa, että on täysin 100% selvää mistä kudosta poistetaan ja
mistä ei? Sähköpostissaan Alloussi toteaa, että kudosta jätetään alueille,
missä se ei haittaa virtsan kulkua, mutta sain käsityksen, että sinulla taisi
olla päinvastainen näkemys. Alloussi lupasi tuoreimmassa sähköpostissaan, että
häneen voi ottaa yhteyttä mikäli on kysyttävää.
Tai jos näet vähänkin tarpeelliseksi käydä paikan päällä tutustumassa asiaan,
niin voin kysellä mahdollisuutta siihen. Lupasin jo Tammelalle, että voin
maksaa matkat, jos siinä on Taysin puolesta hankaluuksia.
Tuosta Alloussista löytyi myös pari videota:
https://www.youtube.com/watch?v=llymRajBws8https://www.youtube.com/watch?v=llymRajBws8
https://www.youtube.com/watch?v=cxiKDOJwdsIhttps://www.youtube.com/watch?v=cxiKDOJwdsI
Löysin samasta aiheesta joitakin tutkimuksia myös Aasiasta
ja USA:sta, mutta ne olisivat vaatineet joko maksun tai kirjautumisen jonkin
lehden tai organisaation jäsenenä, joten ne jäivät hankkimatta. Tämän tekniikan
tunnettuuden leviämistä on varmaan vanhojen tapojen ja asenteiden lisäksi
rajoittanut se, ettei tässä ole kenellekään oikein minkäänlaista kaupallista
arvoa ja sitä kautta motivaatiota lähteä asiaa levittämään.
Alla kirjeenvaihtoa Alloussin kanssa:
Dear PP
not really, all we do is actually
just resecting the obstructive tissue and preserving the important structures
for ejaculation.
we also have patients with not
relapse after 10 years.
however if you want facts,
unfortunately i cannot give you those, because we have not evaluated them. and
as you said 60 months is pretty long.
It is hard to change minds. I can
also understand their position, but all i can say is, that it works. I was once
invited to the european congress of sexual medicine with this issue. and there
is also a paper from 1999 in european urology from schahnaz alloussi.
maybe that will change their mind.
kind regards
Saladin Alloussi
Lisäksi lähetin vielä tietoa Olympuksen resektoskooppien käyttöohjeesta:
Terve vielä,
tämä unohtui eilisestä postista, eli löysin Olympuksen ohjeesta maininnan samasta asiasta kuin mistä epTURPissa lienee kyse. Ehkä siitä voisi päätellä, että asia on laajemmaltikin tiedossa kuin mitä noiden löytämäni muutaman tutkimuksen perusteella voisi olettaa? Lyhyet tekstit on sivuilla 3 ja 5 oikean alakulman laatikoissa.
tämä unohtui eilisestä postista, eli löysin Olympuksen ohjeesta maininnan samasta asiasta kuin mistä epTURPissa lienee kyse. Ehkä siitä voisi päätellä, että asia on laajemmaltikin tiedossa kuin mitä noiden löytämäni muutaman tutkimuksen perusteella voisi olettaa? Lyhyet tekstit on sivuilla 3 ja 5 oikean alakulman laatikoissa.
Ja vielä kertaalleen varmistus heinäkuun lopulla, että
leikkaustekniikka on varmasti ymmärretty oikein
Terve,
oletko ehtinyt katsoa vielä tuota epTURP asiaa tarkemmin, lähinnä siinä mielessä että tarvisiko esim. Alloussilta kysyä tarkemmin menetelmästä, vai onko se ihan selkeä? Tuo teidän vähän eriävä näkemys apex-alueen tukkivuudesta jäi vain vaivaamaan ja tarvittaessa siitä ehtisi vielä kysyäkin. Kiirehdin tätä asiaa siksi, että leikkaukseen on aikaa enää reilu kuukausi ja vastausten saanti voi kestää esim. lomien vuoksi.
oletko ehtinyt katsoa vielä tuota epTURP asiaa tarkemmin, lähinnä siinä mielessä että tarvisiko esim. Alloussilta kysyä tarkemmin menetelmästä, vai onko se ihan selkeä? Tuo teidän vähän eriävä näkemys apex-alueen tukkivuudesta jäi vain vaivaamaan ja tarvittaessa siitä ehtisi vielä kysyäkin. Kiirehdin tätä asiaa siksi, että leikkaukseen on aikaa enää reilu kuukausi ja vastausten saanti voi kestää esim. lomien vuoksi.
t: PP
Asian piti olla täysin selvä:
Moi. Perehdyinkin jo kesäkuussa asiaan ja minusta
menetelmän idea on selkeä eikä tarvetta lisäkysymyksiin siltä osin.
Yt. Mika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti