keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Joulukuu 2020 - Kuopio - Ala-Lipasti - Xiapex

 

KUOPIO

Olin jo marraskuussa yhteydessä Kuopion keskussairaalaan ja yritin kysellä sieltä onko heillä osaamista Taysin tekemien vahinkojen korjaamiseksi. Toivoin saavani jonkinlaista ennakkotietoa, koska olin tehnyt jo aika monta täysin turhaa vastaanottokäyntiä. Puhelimitse pääsin osastosihteerin puheille, mutta siitä eteenpäin tuli seinä vastaan: hänellä oli ohjeet, että lääkäreiltä ei voi kysyä etukäteen mitään, heille ei voi soittaa tai pyytää soittamaan. Ainoa vaihtoehto on tulla paikan päälle vastaanotolle. Savolaisesta joustavuudesta ei ollut hajuakaan. Mahdollisen lääkärin nimen sain kuitenkin selville ja vastoin kaikkia määräyksiä lähetin hänelle sähköpostin, jonka liitteenä oli selvitys mitä on tapahtunut. Yllättäen sainkin lääkäriltä aivan asiallisen vastauksen. Ikävä kyllä se ei ollut sellainen kuin olisin toivonut, Kuopiossakaan ei tuntunut olevan mitään keinoja auttaa minua.

 

ALA-LIPASTI

Olin pyytänyt Ala-Lipastilta kirjallista selvitystä miksi ensimmäinen höyläys oli tehty väärin ja vastoin ohjeita. Kyse on siis siitä, miksi Ala-Lipasti ei höylännyt mitään pois eturauhasen siemenkukkulasta (veromontanum) rakkoon päin 1 cm:n matkalta. Tukkivaa kudosta siis jätettiin 1cm:n matkalle. Tämä oli virhe: Alloussin menetelmän mukaan vain alapuolelta (alapuoli=eturauhasen siemenkanavien puoli) jätetään kudosta poistamatta 1 cm:n matkalta, sivuilta ja yläpuolelta poistetaan aina siemenkukkulaan asti.

Ensimmäisessä vastauksessaan Ala-Lipasti totesi, että hän on jo kommentoinut asiaa ja että hänellä ei ole mitään lisättävää.  Kuitenkaan hän ei ollut koskaan vastannut tuohon kysymykseen, joten kysyin asiaa uudelleen. Nyt hän vastasi, mutta kierteli selvää asiaa ja perusteli siten, että yläpuolella ei ollut mitään tukkivaa kudosta. Sivulohkojen höyläyksestä hän vain mainitsi, että ne poistettiin toisessa höyläyksessä. Mikäli ne olisi poistettu ensimmäisen höyläyksen yhteydessä, ei olisi tarvittu toista höyläystä, joka epäonnistui pahoin aiheuttaen orgasmin tuhoavan hermovaurion sekä pahan Peyronien taudin, joka tuhosi loput seksuaaliset toiminnat (tunto, erektio).  Lähetin Ala-Lipastille uuden selvityspyynnön. Asia on aivan oleellinen ja niin tärkeä, että sitä ei kerta kaikkiaan voi jättää selvittämättä.

Itselleni on hyvin hämmentävää nähdä kuinka häikäilemättömästi yritetään peitellä tehtyjä virheitä. Samaa linjaa jatkavat Ala-Lipastin esimiehet (ylilääkäri Jarno Riikonen ja toimialuejohtaja Mikael Leppilahti). Molemmat ovat lisänneet Ala-Lipastin selvityksiin omat vastineensa, joissa he toteavat että kaikki on tehty oikein ja heillä ei ole mitään lisättävää. He ovat asiasta täysin tietoisia, mutta siitä huolimatta myös he pyrkivät salaamaan tehdyn virheen.

 

XIAPEX

Olin kertonut Taysille, että Oulusta saamani kaksi pistosta eivät riitä. Lupasin maksaa pistokset itse, mikäli Tays ei suostu niiden hankintaan. Yllättäen sainkin kutsun Taysiin vastaanotolle aivan kuun lopussa.  Sairaalasta oli löytynyt kaksi annosta, joiden päiväys oli mennyt umpeen muutama viikko sitten. Sain kolmannen pistoksen – toivotaan, että siitä on apua.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...