sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Marraskuu 2020 - Xiapex - Alloussin video - Tammela

 

OULU-Xiapex

Toisen matkan Ouluun tein omalla autolla.  Ajatuksena oli, että voisin paluumatkalla pysähtyä useasti jaloittelemaan ja liikkumaan. Sen piti vähentää pistoksen aiheuttamaa turvotusta.  Autossa voisin myös pitää mukana kylmäpakkauksia. Menetelmä tuntui auttavan, tälläkin kertaa turvotusta oli, mutta se oli lievää edelliskertaan verrattuna. Muutoin reissu oli rankka, kaksi päivää marraskuisessa pimeässä ja sateessa autolla ajoa sekä yöpyminen hotellissa yhden pistoksen vuoksi.

 

ALLOUSSI-EpTURP Video

Ala-Lipastin ja Leppilahden tapaamisten yhteydessä selvisi, ettei kukaan ollut nähnyt videota Alloussin tekniikalla tehdystä höyläyksestä. Maininta videosta ja linkki siihen on kuitenkin ollut koko ajan käytettävissä:
Video:  https://www.liebertpub.com/doi/suppl/10.1089/end.2013.0093/suppl_file/Supp_Video.zip Tutkimus:  https://www.liebertpub.com/doi/10.1089/end.2013.0093

Videolinkin pakatussa tiedostossa on kaksi videota, joista isompi on selkeämpi.  Tuosta videosta näkee selvästi, että se on tehty täsmälleen Alloussin tutkimuksessa olevien ohjeiden mukaisesti. Myös Alloussin korjausohjeet ensimmäisen epäonnistuneen höyläykseni jälkeen ovat yhtenevät tuon videon kanssa. Siitä kiistatta näkee, että Ala-Lipasti teki ensimmäisen höyläykseni väärin. Ohessa kuva, josta tapahtunut selviää hyvin.





 

TAMMELA

Yritin jo viime kuussa saada prof. Teuvo Tammelan kanssa sovittua tapaamista.  Se ei onnistunut, mutta soittopyyntöön hän suostui vastaamaan. Puhelu oli erikoinen, Tammela tuli ns. linjoja pitkin ja järkevä keskustelu oli melko mahdotonta.  Erityisen tuohtunut hän tuntui olevan siitä, että olen kertonut hänen valehdelleen komplikaatioista. Se on kuitenkin tosiasia, Tammela sanoi varmasti tietävänsä, että orgasmi säilyy höyläyksessä. Ala-Lipasti sai sen tuhottua kokonaan. Lisäksi Tammela jätti kertomatta, että höyläyksen komplikaationa voi olla paha Peyronien tauti ja että höyläyksellä voidaan tuhota seksuaaliset toiminnot kokonaan.  Kaikki nämä toteutuivat.  Tammelan mukaan höyläys on ongelmaton, hyvin hallinnassa oleva rutiinitoimenpide.

Puhelun aikana Tammela toi esiin, että on jotenkin erikoista, että olen ”fiksoitunut” tuohon mitättömän pieneen ongelmaan, jonka höyläys aiheutti. Veikkaanpa, että kovin montaa ihmistä ei löydy, joille seksuaalisten toimintojen tuhoaminen olisi mitätön ongelma.

Kantaan Tammela oli puhelusta mm. kirjannut, että mitään näyttöä ei ole että höyläys olisi tehty väärin. Pyysin häntä korjaamaan tuon tekstin totuutta vastaavaan muotoon ”etukäteisinformaatiossa ja molemmissa toimenpiteissä tehtiin useita pahoja virheitä potilaalle tuhoisin seurauksin”. Saa nähdä miten muutospyynnön kanssa käy. Kirjasin muutospyyntöön mukaan perusteluiksi tapahtuneet virheet.  Niitä tulikin paljon:

VIRHEET ETUKÄTEISINFORMAATIOSSA

1.  VIRHE
Toimenpiteiden onnistumisesta ei Taysissä ollut mitään seurantaa eikä siten tietoa.

2.  VIRHE
Höyläyksiä tekevien lääkäreiden osaamisesta ei ollut mitään seurantaa eikä siten tietoa.
Puutteellisella osaamisella oleva henkilö päästettiin tekemään leikkauksia.

3.  VIRHE
Etukäteen kerrottiin, että siemensyöksyn menetys on harmitonta. Asiasta valehdeltiin.

4.  VIRHE
Etukäteen kerrottiin, että orgasmi säilyy varmasti. Asiasta valehdeltiin.

5.  VIRHE
Salattiin tieto, että höyläyksellä voidaan tuhota seksuaaliset toiminnat kokonaan.

6.  VIRHE
Salattiin tieto, että höyläyksellä voidaan aiheuttaa Peyronien tauti. Tämä on tapahtunut tosiasia, ei siis mikään urologi Antti Kaipian erikoinen fiksaatio, kuten väitettiin.

7.  VIRHE
Urologien alan kehityksen seuranta ja ammattitaidon ylläpito oli käsittämättömän huonoa:
- ei tunnettu siemensyöksyn säästäviä toimenpiteitä, vaikka tutkimuksia oli yli 20 vuoden takaa useita
- ei tiedetty, että esim. Alloussin menetelmä oli palkittu Euroopan urologien konferenssissa EAU:ssa vuonna 2010

- ei tunnettu isoja tutkimuksia, joiden mukaan höyläyksellä orgasmi tuhotaan jopa joka toiselta mieheltä osittain tai kokonaan

- luultiin, että rakon sulkijalla on määräävä rooli siemensyöksyssä, vaikka asiasta oli päinvastaista tutkimustietoa jo vuodelta 1994.

Näin huono osaaminen ja ammattitaidon ylläpito kielii siitä, että potilaiden saamilla komplikaatioilla ei ole lääkäreille tosiasiallisesti merkitystä.  Se kertoo piittaamattomuudesta.

8.  VIRHE
Höyläykselle ei ollut vaihtoehtoisia realistisia hoitomenetelmiä. Ainoa vaihtoehto oli Tammelan usein nyt jälkikäteen esille nostama itsekatetrointi, joka toki sekin olisi ollut parempi vaihtoehto kuin nyt tehty höyläys.  Jos etukäteen olisi kerrottu kuinka huonosti höyläys osataan ja jos ei olisi salattu ja valehdeltu komplikaatioista, olisin ehdottomasti kieltäytynyt toimenpiteestä. Siihen suostuminen oli elämäni suurin virhe.

9.  VIRHE
Ennen höyläyksiä oli alustavasti sovittu Rezum-hoito. Toimialajohtaja Mikael Leppilahti esti sen toteuttamisen.  Siis käytännössä komplikaatioton ja erittäin turvallinen hoito korvattiin hyvin riskialttiilla ja huonosti osatulla höyläyksellä. Leppilahti on varmaan ylpeä päätöksestään, jolla sai omalta osaltaan loppuelämäni tuhottua. Rezum ei siis ole mikään urologi Martti Ahon Pelle Peloton juttu, kuten väitettiin, vaan muualla maailmalla laajasti käytetty toimenpide, jolla ei tuhota potilasta. 

10. VIRHE
Virheellisellä ja katteettoman positiiviseksi väritetyllä etukäteistiedolla vietiin potilaan oikeus päättää omasta hoidostaan (ja elämästään) oikean tiedon perusteella. Tämä on potilaan oikeuksista säädetyn lain vastaista. Urologit ovat ottaneet tässä itselleen vallan, joka ei heille kuulu. Heillä ei ole minkäänlaista oikeutta tuhota potilaitaan kertomatta sen mahdollisuudesta etukäteen.
Eturauhasen höyläys on niin yleinen toimenpide, että tietämättömyyteen tässä asiassa ei voi vedota.

 

VIRHEET ENSIMMÄISEEN HÖYLÄYKSEEN LIITTYEN

11. VIRHE
Ala-Lipastin perehtyminen epTURP-tekniikkaan oli puutteellista ja ammattitaidotonta. Hän ei ymmärtänyt leikkaustekniikkaa ja lähti siitä huolimatta tekemään leikkausta.

12. VIRHE
Ala-Lipasti tiesi jo leikkaukseen lähtiessään, että hänen (omassa päässään) kehittelemä leikkaustekniikka ei toimi. Silti hän lähti tekemään leikkausta eikä selvittänyt asiaa tarkemmin, vaikka olin sitä häneltä kuudesti kysynyt ennen toimenpidettä.  Hän myös salasi asian minulta.

13. VIRHE
Ala-Lipasti teki toimenpiteen väärin. Hän jätti veromontanumista rakkoon päin 1 cm:n matkalle ympäri koko virtsaputken alueen, mistä ei poistettu kudosta. Alloussin tekniikassa mm. sivulohkot höylätään pitemmälle, aina veromontanumin tasolle asti. Tämä on kerrottu sekä sanallisessa selityksessä, että Alloussin tutkimuksessa olleessa videoliitteessä.
Video:  https://www.liebertpub.com/doi/suppl/10.1089/end.2013.0093/suppl_file/Supp_Video.zip Tutkimus:  https://www.liebertpub.com/doi/10.1089/end.2013.0093

14. VIRHE
Muutama viikko sitten tavatessani Ala-Lipastin, ilmeni ettei hän ollut nähnyt yhtään epTURPista tehtyä videota. Näin siis siitä huolimatta, että hän kertoi ennen höyläystä asian ja tekniikan olevan aivan selvä ”näkemiensä harvojen videoiden perusteella”. Tuo video on siis ollut koko ajan katsottavissa, mutta ilmeisesti Ala-Lipasti on katsonut jotakin aivan muuta videota?

15. VIRHE
Olen ollut useisiin kymmeniin Taysin ulkopuolisiin urologeihin yhteydessä tapahtuneen vuoksi. Siinä yhteydessä on ilmennyt, että toisen leikkauksen aiheuttama riskitason nousu ei ole kaksinkertainen ensimmäiseen höyläykseen nähden, vaan moninkertainen.  Tämäkin asia jätettiin minulle kertomatta.

 

VIRHEET TOISEEN HÖYLÄYKSEEN LIITTYEN

16. VIRHE
Höyläyksessä aiheutettiin paha hermovaurio, joka tuhosi orgasmin kokonaan.  Se vaurioitti myös tuntoa.  Ammattitaitoinen urologi ei tuhoa hermoja höyläyksen yhteydessä.

17. VIRHE
Kovakouraisella toiminnalla ja liian isolla resektoskoopilla aiheutettiin kudosvaurioita, joista kehittyi paha Peyronien tauti.  Se tuhosi loputkin niistä seksuaalisista toiminnoista, joita höyläyksen jäljiltä oli jäänyt. Tuho ei rajoittunut siihen, vaan muukaan elämä ei ole enää elämisen arvoista.

18. VIRHE
Koko toinen höyläys oli virhe. Jos ensimmäinen höyläys olisi tehty oikein, kaikelta nyt syntyneeltä sotkulta menetykseltä olisi vältytty, ja olisin erittäin todennäköisesti pystynyt jatkamaan toimenpiteen jälkeen normaalia elämää.

 

VIRHEET TOIMENPITEIDEN JÄLKEEN

19. VIRHE
Syytä tapahtuneelle ei ole edes yritetty selvittää

20. VIRHE
Leikkauksessa käytetyn laitteiston turvallisuudesta sairaalalla ei ole minkäänlaista näyttöä. Sen sijaan siitä on näyttöä, että se ei ole turvallinen.

21. VIRHE
Tapahtunutta on yritetty piilotella ja vähätellä, mm. Tammela sanoen, ettei tuollaiseen ”pikkuharmiin” kannata takertua.  Ala-Lipasti yritti peittää tapahtuneen kontrollin jälkeen sanoen, että näitä sattuu, yritä pärjäillä ja sen jälkeen käytännössä heitti ulos sairaalasta.

22. VIRHE
Sairaala ei tehnyt oma-aloitteisesti mitään aiheuttamansa vahingon korjaamiseksi.

23. VIRHE
Ei sairaalan, eikä asiaa hoitaneen lääkärin, ammattitaito ole riittänyt tehtyjen vahinkojen korjaamiseen. Siitä huolimatta apua ei ole kysytty muualta riittävässä määrin. Kyselyjä on ehkä tehty kahteen, kolmeen paikkaan, mutta jostain syystä niidenkin tiedot on salattu, joten en tiedä onko mitään todellisuudessa kysytty.

24. VIRHE
Jarno Riikonen (urologi, vastuualuejohtaja) totesi yhdessä vastineessaan, että ”mitään ei muuteta” hoitokäytännöissä. Virheistä ei siis opita mitään. 

25. VIRHE
Peyronien taudin Xiapex-hoidosta kieltäydyttiin.

26. VIRHE
Toistuvasti on väitetty (mm. Leppilahti ja Tammela), että syy ensimmäisen höyläyksenepäonnistumiseen on minussa ja rakkoni heikossa supistusvoimassa.  Useat seikat kuitenkin kumoavat tämän väitteen:
- Mitään näyttöä heikosta supistusvoimasta ei ole. Supistusvoimaa ei ole mitattu mitenkään, siitä on olemassa vain pelkkiä puheita ja oletuksia. Puheiden luotettavuus on jo useaan kertaan tämän tapauksen yhteydessä havaittu kyseenalaiseksi.
- Kun ensimmäisen höyläyksen jälkeen yritti normaalia virtsausta, rakon paineesta syntyvä kipu oli sietämättömän kova.  Se oli niin kova, että tajunnan lähtö tuntui olevan lähellä. Heikolla supistusvoimalla ei sellaista kipua aiheuttavaa painetta saisi aikaiseksi.
- Alloussin tutkimustuloksissa virtaus oli aivan samaa luokkaa kuin normaalin höyläyksen jälkeen. Tämä osoittaa, että Ala-Lipastin höyläys oli tehty väärin, koska virtsankulku kohdallani lakkasi kokonaan.
- epTURP-videossa potilaan virtsasuihku on voimakas vain kevyesti rakkoa painamalla. Mitään tukkivaa ei siis tuon videolla esitetyn höyläyksen jälkeen ollut. Itselläni ei tullut mitään läpi. Tämäkin osoittaa, että Ala-Lipastin höyläys oli tehty väärin.
- Toinen Ala-Lipastin höyläys on tehty Allousin antamien ohjeiden mukaan ja ehkä ainakin suunnilleen sinnepäin kuin alkuperäistenkin ohjeiden mukaan olisi pitänyt tehdä. Kuinka on selitettävissä, että nyt virtsaus toimii, jos väite rakon heikosta supistusvoimasta ongelmien aiheuttajana pitäisi paikkansa? 

En pysty näkemään mitään muuta syytä tuon supistusvoima-asian esille ottamiseksi kuin sen, että tehtyä virhettä halutaan peitellä kaikin keinoin.  Toiminta on erikoista ja täysin kestämättömällä pohjalla.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...