ENMG
Heti alkukuusta oli varattuna vastanotto Kaipialle. Yllättäen
vastaanotolla olikin aivan tuntematon henkilö. Urologian varaussysteemi oli
taas yllättänyt ja vaihtanut lääkärin siitä mitään kertomatta. Olin jo oppinut
soittamaan aina päivää aikaisemmin ja varmistamaan kuka lääkäri on
vastaanotolla, mutta nyt se unohtui.
Kyseinen lääkäri totesi, ettei tiedä mitään kyseessä olevasta asiasta,
eli käynti oli turha. Sain kuitenkin mukaani Tyksin lausunnon ja siitä pystyi
itsekin lukemaan tulokset. Lausunnosta selvisi, että pudendaalihermoa oli
vaurioitettu ja lisäksi lämpötilamuutosten tunnistaminen oli heikkoa, joka
kertoo siitä, että myös muita pienempiä hermoja oli vaurioitettu.
Sanomattakin lienee selvää, että Tays laskutti tästäkin
täysin turhasta käynnistä. Urologian osaston uuden johtajan Jarno Riikosen
mielestä olin keskustellut lääkärin kanssa, joten lasku oli sairaalan mielestä
täysin perusteltu. Olin keskustellut, koska yritin kohteliaasti edes jotakin
asiaa kysellä, koska lääkäri oli selvästi harmissaan siitä, että ei tiennyt
kyseisestä asiasta yhtään mitään. Urologian osaston pitäisikin laatia
potilaille käyttäytymisohjeet vastaavia tilanteita varten, ne tuntuvat olevan
hyvin yleisiä.
Aivan loppukuusta järjestyi vastaanotto Kaipialle. Ainoa mitä hän osasi ehdottaa, oli
jonkinlainen pudendaalihermon vapautusleikkaus. Leikkaus on hyvin harvinainen
ja niitä on tehnyt vain muutama henkilö Euroopassa. Vaikutti, että asia tuli
esille vain siksi, että Kaipia itse oli tehnyt muutaman vastaavan toimenpiteen.
Yleensä niitä tehdään hermokipujen vuoksi.
Mitään kokemusta ei ollut siitä, että se auttaisi minun ongelmaani. Lisäksi toimenpide vaikutti hyvin
riskialttiilta ja kun ottaa huomioon Taysin näytöt tähän asti, oli hyvin
vaikeata keksiä perusteita leikkaukseen uskaltautumiselle.
Sovittiin, että tutkittaisiin asiaa ja hermon kulkureitistä otettaisiin
magneettikuva.
LAITTEISTO
Höyläyksessä käytetty laitteisto syöttää leikkaussilmukkaan
220-4300 V:n jännitteen, joka on avoimena eturauhasen sisällä. Jännitteellä
muodostetaan plasma. Plasman lämpötila
on 2000°C-8000°C.
Tämäkin kaikki siis eturauhasen sisällä. Kysyin leikkauksen tehneeltä
Ala-Lipastilta kuinka käytetyn laitteiston turvallisuus on varmistettu. Hän ei tiennyt ja vetäytyi täysin
vastuusta. Se kuulemma kuuluu aivan
muille henkilöille. Se ei selvinnyt keitä ne muut henkilöt ovat. Vaikuttaa hyvin
erikoiselta, että leikkauksia tekevä lääkäri ei tiedä mitä ja millä tekee ja
mikä on käytetyn laitteiston turvallisuus.
Kysyin vielä Ala-Lipastilta höyläyksistä:
Selittäisitkö vielä miksi näitä höyläyksiä tehdään, kun osaaminen on
näin huonoa ja lopputulos näyttää olevan täysin sattumanvarainen? Muita
vaihtoehtoja on useita. Ne eivät ehkä ole yhtä tehokkaita virtsauksen
parantamisen suhteen, mutta mitä sillä on merkitystä, jos toimenpide muutoin on
niin tuhoisa, että elämä ei sen jälkeen ole enää elämisen arvoista?
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mikä on lääkärin työn tarkoitus.
Mielestäni sen pitäisi parantaa ihmisiä, ei tuhota. Onko teillä siellä
urologiassa tarkoituksena tehdä toimenpide, joka auttaa yhteen ongelmaan, mutta
joka on niin huonosti hallittu, että sen komplikaatiot romahduttavat
elämänlaadun paljon huonommaksi kuin mitä se oli ennen toimenpidettä?
En saanut vastausta.
TESTOSTERONIHOITO
Olin nyt käyttänyt testosteronigeeliä jo puoli vuotta ilman
mitään apua, joten päätin lopettaa sen käytön.
En nähnyt mitään järkeä, että olisin käyttänyt sitä lopun ikääni. Hieman
askarruttaa miten lopetus vaikuttaa…
AVUN ETSIMINEN
Sairaalan johtajan Kari-Matti Hiltusen oli pitänyt jo
kesällä selvittää, miksei Tays kysy apua muualta, kun heidän oma osaaminen ei
riitä. Mitään ei ollut tapahtunut. Kysyin asiaa Hiltuselta uudelleen.
OLO
Tunnelmat eivät olleet kovin korkealla. Aikaa oli jo kulunut
melkein vuosi eikä mitään itsestään paranemista ollut tapahtunut. Tapahtunutta
voi verrata törkeään raiskaukseen, tosin sillä erotuksella, että raiskauksesta
ei yleensä tule fyysisiä vaurioita, tai jos tulee, ne yleensä paranevat.
Pahaa pelkään, että höyläyksen aiheuttamat vauriot saattavat jäädä pysyviksi.
Asian vakavuutta kuvaa se, että törkeästä raiskauksesta on tuomiona 2-10 vuotta
ehdotonta vankeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti