lauantai 29. helmikuuta 2020

Helmikuu 2020 - Terveyskeskus - Käypähoito - 15D

TERVEYSKESKUS
Taysissä lopetettiin tuhotun orgasmin korjaamisen selvittely. Varasin ajan oman kuntani terveyskeskukseen, josta toivoin lähetettä tai kyselyä muihin yliopistosairaaloihin.  Lääkäri lupasi kysyä ylilääkäriltä onnistuisiko ko. järjestely.  Ylilääkärin mukaan se ei ollut mahdollista enää hoitoprosessin aikana, valinta olisi pitänyt tehdä etukäteen. 

KÄYPÄHOITO
Käypähoitotyöryhmän ohjeissa annetaan eturauhasen höyläyksestä kovin myönteinen kuva. Sinänsä se ei ole ihme, koska ryhmän puheenjohtajana toimii professori Teuvo Tammela. Hänen asiantuntemuksensa höyläyksen suhteen on omien kokemusteni perusteella uskomattoman huono. Ilmeisesti professorit vielä opettavat tulevia urologeja, joten vääristyneet käsitykset ja osaamattomuus siirtyvät tuleville lääkärisukupolville. Alla kirjeeni käypähoitotyöryhmälle:


Hyvä eturauhasen liikakasvun käypähoitotyöryhmä,
(kopiona asiassa mukana olleet Taysin lääkärit)



Olin vuonna 2018 kahdesti Taysissä eturauhasen höyläyksessä. Omien kokemusteni perusteella haluaisin kiinnittää huomioitanne eturauhasen liikakasvun hoitoon ja erityisesti höyläyshoitoon. Toimenpiteen onnistumisesta ja sen komplikaatioista (Taysissä) oli hyvin vaikeata, käytännössä mahdotonta, saada etukäteen tietoa. Saamani tieto oli hyvin puutteellista ja isolta osin suorastaan valheellista.  Asiaan tarkemmin perehtyessäni huomasin, että osaaminen Suomessa vaikuttaa olevan heikolla tasolla, mikä on hyvin erikoista ottaen huomioon höyläyksen yleisyyden. Itse toimenpiteet epäonnistuivat pahoin.



KAKSI HOITOLINJAA

Eturauhasen liikakasvun hoidossa tulisi ehdottomasti olla kaksi hoitolinjaa, seksuaalisesti aktiivisten ja ei-aktiivisten henkilöiden hoidot tulisi eriyttää.  Alla oleva koskee seksuaalisesti aktiivisen potilaan hoitoon liittyviä asioita.



KOMPLIKAATIOT

Siemensyöksyn menetys on liki väistämätön komplikaatio käytetyllä höyläysmenetelmällä. Jostain syystä sitä vähätellään potilaille ennen toimenpidettä ja kerrotaan, että ilmiö on harmiton. Jo pelkästään maalaisjärjellä voi tajuta, että menetys on miehille iso asia. Ennen toimenpidettä pitäisi kertoa rehellisesti, että pahimmillaan se heikentää koko loppuelämän laatua hyvin merkittävästi.  Omasta kokemuksestani voin kertoa, että asia on paljon pahempi kuin osasin etukäteen edes kuvitella.

Orgasmin menetyksestä ei kerrota lainkaan etukäteen, voidaan jopa valehdella, että se säilyy entisellään, kuten omassa tapauksessani kävi. Vuonna 1994 Englannissa on tehty iso 4226 miestä käsittävä tutkimus, heistä 850 oli seksuaalisesti aktiivisia. Tutkimuksen [liitteet 1, 2,3] mukaan orgasmi tuhoutui joko kokonaan tai osittain 60%:lla miehistä, joilta siemensyöksy oli tuhottu. Jos siemensyöksy säilyi, orgasmin menetys tapahtui vain 16%:lla. Olin kesällä 2019 yhteydessä professori Embertoniin, joka on yksi tutkimuksen tekijöistä. Hänen mukaansa ko. komplikaatio on edelleen hyvin yleinen.

Keskustelupalstoilla ilmiö on ihmisten omakohtaisten kertomusten mukaan yleinen. Tyksissä ENMG-tutkimusten yhteydessä ilmeni, että heillä vastaavat tapaukset eivät olleet mitenkään harvinaisia, mutta tietosuojaan vedoten niistä ei saanut mitään tietoa.

Korostan vielä, että kyse ei ollut mistään orgasmin tuntemuksen pienestä muuttumisesta, vaan tuho oli totaalinen.

Itseasiassa on käsittämätöntä, että urologit tuhoavat tietäen ja tarkoituksella miehille tärkeän toiminnon, vaikka useita vaihtoehtoja on olemassa. Höyläyksen pitäisi olla aivan äärimmäinen vaihtoehto, jos mikään muu ei ole auttanut, ja silloinkin potilaalle tulisi kertoa rehellisesti kaikki mahdolliset komplikaatiot. Nyt, vaikka toimenpide osataan huonosti, siihen mennään aivan liian herkästi. Höyläyksestä annetaan kuva, että se olisi melkein yhtä helppo ja ongelmaton kuin huoltoasemalla kahvilla käynti.



TURIS

Tekniikan turvallisuus vaikuttaa kyseenalaiselta. Leikkauksessa laite syöttää leikkaussilmukkaan 220…4300V:n jännitteen [liite 11]. Jännite on avoimena leikkaussilmukan päissä eturauhasen sisällä. Ei tarvitse olla minkään alan asiantuntija, kun ymmärtää, että tuollainen jännite voi tuhota helposti muutamien millimetrien päässä kulkevat hermot. Hermojen perusjännitetaso on 100mV:n luokkaa ja signaalien muutostasot ovat millivoltteja. Puhutaan siis 10 000…100 000 kertaisesta jännitteestä hermojen normaalitasoon verrattuna.

Jännitteellä ja virralla muodostetaan plasma, jonka lämpötila on  2000…8000°C. Osaamattomissa käsissä tuolla kuumudella aiheutetaan helposti isoa tuhoa.

Näitä asioita ei kerrottu ennen toimenpidettä.  Taysillä ei ollut muutenkaan mitään käsitystä käyttämänsä laitteiston turvallisuudesta.  Leikkauksen tehnyt urologi totesi vain, että hän vain käyttää ko. laitteistoja, hän ei tiedä niiden turvallisuudesta mitään. Osaamista kuvannee se, että vasta neljäs henkilö osasi käynnistää laitteiston toimenpiteen alussa. Hetken vaikutti jo, että leikkaus jouduttaisiin keskeyttämään heti alkuunsa.

Laserkäsittely poistaisi ainakin tuon vahingollisen jännitteen. Ikävä kyllä sen osaaminen oli Tampereella ajettu alas: toimenpiteitä oli tehty vain muutama / vuosi ja laitteisto oli rikki, eikä korjauksesta ollut tietoa.



VAIHTOEHTOISET HOIDOT

Liitteessä [liite 10] on mainittu useita ei-tuhoavia hoitomenetelmiä. Ne eivät ehkä ole samaa luokkaa virtsankulun parantamisessa kuin höyläys, mutta mitä merkitystä sillä on, jos vaihtoehtona on höyläyksellä tuhota elämä niin pahoin, ettei se enää ole elämisen arvoista. On aivan sama onko virtaus 15 vai 25 ml/s, mikäli pystyy muutoin jatkamaan normaalia elämää. Ihmettelen, että yleensä tuollaista epärelevanttia asiaa korostetaan.

Erikoista on myös kohtaamani asenne uusien hoitojen suhteen, esim. Rezumista sanottiin (Mikael Leppilahti), että ”eivät ne mini-invaasiset hoidot ole koskaan tehonneet”. Siis yleistetään ja rinnastetaan toisiinsa asiaan perehtymättä täysin erilaiset menetelmät. Tästä ei potilaalle voi jäädä muuta mielikuvaa, kuin että eturauhasen liikakasvua sairastavat henkilöt ovat kolmannen luokan potilaita, joiden loppuelämänlaadulla ei juuri ole lääkäreiden mielestä merkitystä.



EpTURP [liitteet 4, 6, 8, 9]

Suomessa ei tunneta koko menetelmää, näin minulle kerrottiin Taysissä 2018 kesällä ottaessani asian puheeksi. Se oli todella yllättävää. Olin kuvitellut, että Suomessa lääketiede on jotenkin hyvällä tasolla, mutta jopa Egyptissä ollaan tässä asiassa pitemmällä. Menetelmä on toteutettavissa nykyisillä menetelmillä ja välineillä, jos vain joku viitsisi perehtyä siihen. Potilaille tällä olisi todella iso merkitys.

Omalla kohdallani menetelmän piti olla selvä, mutta kaikesta huolimatta ensimmäinen leikkaukseni tehtiin vastoin ohjeita ja se epäonnistui. Siinä ei vielä tuhottu siemensyöksyä ja orgasmia. Uusintaleikkaus sitten tuhosikin molemmat.



PEYRONIN TAUTI

Peyronin taudin mahdollisuutta komplikaationa ei kerrottu ennen toimenpidettä. Itselleni aiheutettiin sellainenkin. Tiedän, että taudin syntysyystä ei ole virallista varmuutta, mutta lukemani 20…30 artikkelia aiheesta pitivät kaikki todennäköisimpänä syynä mekaanista vauriota, josta ko. tauti lähtee kehittymään.  Mitään muuta vauriota minulla ei ole ollut kuin höyläykset.  Lisäksi ensimmäisten oireiden ilmentyminen muutama kuukausi höyläyksen jälkeen osuu ajallisesti liian hyvin kohdalleen, että kyse voisi olla sattumasta.



AMMATTITAITO

Höyläys on sikälikin ongelmallinen toimenpide, että sen onnistuminen vaatii ammattitaitoa ja se on täysin riippuvainen operoivan lääkärin taidoista. Potilas ei saa mistään luotettavaa tietoa lääkärin osaamisesta ennen toimenpidettä. Sairaalat eivät seuraa toimenpiteiden, saati lääkäreiden onnistumista, joten hyvin huonollakin ammattitaidolla olevia lääkäreitä päästetään tekemään höyläyksiä. Tämä on iso ongelma.  Oma tapaukseni on esimerkki tästä. Jopa pesukoneen ostajalla on parempi kuluttajansuoja kuin sairaalaan joutuvalla potilaalla.



TOISTOKATETROINTI

Toistokatetroinnin yhteydessä tulisi selvästi kertoa, että se on merkittävä infektioriski. Itselläni on katetroinnista n. 7kk:n kokemus. Sitä ehdotettiin sillä ajatuksella, että se voisi pienentää rakon kokoa, en tiedä oliko sillä siihen mitään vaikutusta?  Joka tapauksessa katetrointi aiheutti tuona aikana 3 virtsatieinfektioa, siis infektio ja antibioottikuuri lähes joka toinen kuukausi. Väitän, ettei normaalisti katetroinnin steriiliyttä pysty varmistamaan sen paremmin kuin mitä itse tein.



LAADUN MITTARIT

Yksilötasolla virtaaman ja jäännösvirtsan mittaukset kattavat ehkä neljänneksen asioista, jotka vaikuttavat elämänlaatuun höyläyksen jälkeen. Kaiken muun seuraaminen on jostain syystä jätetty pois? Miksi? Eikä noita virtsausasioitakaan mitenkään seurattu, täytetty kaavake mapitettiin ja unohdettiin sinne.



TERMINOLOGIA

Pyydän välttämään termiä ”kultainen standardi”. Se on suorastaan irvokas sanayhdistelmä, kun tietää mitä höyläys voi aiheuttaa. Eturauhasen höyläys on epäonnistuessaan sadistinen toimenpide. Se tuhoaa miehen todella pahoin. Ja ilmeisesti toimenpide epäonnistuu hyvin usein.

Myös ”hyvänlaatuinen liikakasvu” on harhaanjohtava sanayhdistelmä. Mitään hyvänlaatuista asiasta on vaikea keksiä.  Taysin toimenpiteen jälkeen monesti on ollut olo, että nopeasti etenevä syöpäkin olisi parempi vaihtoehto. 


TULOSTEN SEURANTA
Kysyin potilasasiahieheltä, onko Taysissä mitään tietoa tai seurantaa eturauhasen höyläyksen komplikaatioista. Kyselyyn vastasi urologian uusi johtaja Jarno Riikonen. Minkäänlaista seurantaa ei ole, eikä komplikaatioita kirjata. Riikonen tuo esille tutkimuksen (Mamoulakis&kumppanit), jonka mukaan höyläyksissä ei pitäisi olla ongelmia. Valitettavasti vain tuon tutkimusten yleistettävyys esim. Taysin toimintaan on huono:

-          Tutkimuksen 295 henkilön määrä väheni 99 ja myöhemmin 92 henkilöön, kun asiaa katsotaan B-TURPin osalta.
-          IIEF-kyselyn tulokset olivat tutkimukseen osallistuvilla yllättävän huonoja jo ennen TURPia – tutkimuksesta ei selviä mikä vaikutus höyläyksellä on henkilöihin, joilla ei ole ennen toimenpidettä ollut mitään ongelmia. Vaikutus voi olla huomattavan iso ja poiketa merkittävästi tutkimustuloksista.
-          Indeksien taakse voi kätkeytyä yksilön kannalta todella pahoja komplikaatioita, jotka jäävät piiloon, kuten mainitsit. Äärimmäisenä esimerkkinä vaikkapa OF:n muutos 4.5->3.9: teoriassa on mahdollista, että 86 henkilöllä orgasmi säilyi entisellään ja 13 henkilöllä se tuhoutui täysin. Indeksi laskee vain 0.6, mutta oikeasti tuho on merkittävä.  Tutkimusselostuksessa pitäisi kertoa tarkemmin mitä todellisuudessa lukujen takana on tapahtunut. Näin siitä saisi paljon suuremman hyödyn ja asioiden todellinen kuva selviäisi paremmin kuin laskemalla ja kirjaamalla desimaalien tarkkuudella erilaisia indeksilukuja. 

TUTKIMUKSEN SOVELLETTAVUUDESTA
Jarno Riikonen jatkaa, ettei näe syytä olettaa, että Taysin tulokset poikkeaisivat tutkimuksen tuloksista.  Todellisuudessa syitä on useita ja asia on pikemminkin päinvastoin, on todennäköisenpää että tutkimuksen ja Taysin tulokset eivät vastaa toisiaan:
1.       Toimenpide on tehty eri laitteistolla (Autocon II 400ESU+Karl Storz vs. Taysin Olympus ESG-400). Näiden ominaisuudet mm. virran- ja jännitteensäätelyn suhteen voivat olla hyvinkin erilaisia ja sillä on vaikutusta lopputulokseen.  Asia ei tutkimuksesta selviä.
2.       Tutkimukseen on valittu urologeja, joiden osaaminen on varmastikin parasta mahdollista.  Lisäksi he tiesivät tutkimuksesta, joten höyläys on varmasti tehty huolella ja asiaan keskittyen.
3.       Höyläyksiä tuskin on tehty perjantaina viimeisenä toimenpiteenä ja mahdollisesti kiireellä tunteja myöhässä aikataulusta, kuten omalla kohdallani.
4.       Toimintakulttuuri, mitä tulee seurantaan ja työn laatuun, saattaa olla tutkimukseen osallistuneissa sairaaloissa aivan erilainen kuin Taysissä. Tällä on ratkaiseva merkitys lopputulokseen.
5.       Ei voida mitenkään olettaa, että jos joku jossakin tutkimuksessa on saanut tiettyjä tuloksia, vastaavat tulokset ikään kuin automaattisesti kopioituisivat Taysiin. Riittävällä panostuksella ammattitaitoon ja osaamiseen tutkimustuloksia voi pitää tavoiteltavana päämääränä.
Se, että useammassa paikassa tehdään saman niminen toimenpide, ei kerro eikä takaa välttämättä yhtään mitään siitä, millainen lopputulos on eri paikoissa. Lopputulos voi poiketa huomattavasti riippuen osaamisen tasosta ja sairaalan kulttuurista laadun suhteen.  Esimerkkinä voi mainita vaikkapa Rolex-kellot, joita valmistetaan Sveitsissä. Saman nimisiä ja aivan saman näköisiä kelloja tehdään Kiinassa. Osat ja valmistukseen käytettävät koneet ovat todennäköisesti hyvin samankaltaisia. Jos joku testaa sveitsiläisten Rolexien laatua ja toimivuutta, ei kukaan varmasti yhdistä samaa laatua kiinalaisiin kelloihin. Tämä on jokaiselle itsestään selvä asia. Aivan sama pätee sairaaloihin.

15D
15D kysely on elämänlaatuun liityvä kysely.  Se käsittää 15 kysymystä: liikuntakyky, näkö, kuulo, hengitys, nukkuminen, syöminen, puhuminen, eritystoiminta, tavanomaiset toiminnot, henkinen toiminta, vaivat ja oireet, masentuneisuus, ahdistuneisuus, energisyys, sukupuolielämä. Kussakin kohdassa on viisi vaihtoehtoa. Tays on ottanut nyt tapahtuneen jälkeen tämän 15D-kyselyn käyttöön seuratakseen miten eturauhasen höyläykset onnistuvat.  Valinta on erikoinen, esimerkiksi vain yksi kysymys koskee seksuaalisia toimintoja, jotka voidaan höyläyksessä tuhota. Jos potilas saa samanaikaisesti uudet paremmat silmälasit, kompensoi se höyläyksen aiheuttaman vahingon kyselyn indeksissä. Sama kysely ilmeisesti tehdään sekä seksuaalisesti aktiivisille ja ei-aktiivisille. Ei-aktiivisten suurempi määrä hämärtää lisää kyselyn tuloksia.
On hyvin vaikea välttyä ajatukselta, että indeksi on otettu käyttöön vain siksi, että nyt voidaan sanoa että tuloksia seurataan. Ei voi myöskään välttyä ajatukselta, että indeksi on valittu sen perusteella, että se kätkee höyläysten epäonnistumiset erittäin hyvin. Mitään hyötyä kyselystä ei ole potilaille, jotka joutuvat harkitsemaan höyläykseen menoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...