keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Heinäkuu 2019 - Hermotutkimus, apua USAsta?


PUDENDAALIHERMON TUTKIMUS
Tyksistä tuli tietoa, että tutkimus menisi loka-/marraskuun vaihteeseen, siis todella pitkälle. Kyselin sieltä mitä mahdollisuuksia olisi tehdä tutkimus nopeammin tai muualla. Suosittelivat Andreo Larsenia Helsingissä.  Varasin sinne ajan yksityisesti, jonka saikin nopeasti. Valitettavasti käynnistä ei ollut mitään hyötyä. Päivän matka ja iso lasku oli lopputuloksena.

IRWIN GOLDSTEIN
Olin yhteyksissä USAlaiseen Irwin Goldsteinen klikkaan. Heidän mukaansa höyläyksessä oli käytetty liian isoja sähkövirtoja, jotka sitten tuhosivat hermot. Kysyin asiasta Ala-Lipastilta, alla otteita sähköposteista hänen kanssaan:

PP: Puhelimessa hän kertoi, että hänen näkemyksensä mukaan syntynyt ongelma johtunee siitä, että leikkauksessa on käytetty liian suuria virta-arvoja.  Onko teillä kirjattuna nuo arvot ja onko laitteisto tarkistettu siten, että arvot vastaavat myös todellisuudessa asetettuja? Isompien arvojen käyttö ilmeisesti nopeuttaa toimenpidettä? Leikkaushan oli perjantaina viimeinen ja aikataulu oli muistaakseni kaksi tuntia myöhässä, joten olisiko siinä kiire painanut päälle?


M A-L:Kuten Antti sanoi, käytettävät virrat on aina vakioitu toimenpiteen mukaan ja valmistajan suosituksen mukaiset. Lähes kaikki uudet generaattorimme (kuten Salin 18 missä viimeksi operoitiin) asettavat ne vielä automaattisesti käyttäen matalinta mahdollista virtaa.

En usko että virran kasvattaminen toimenpidettä nopeuttaisi. Ao. vihjailusi kiireessä toimimisesta on minusta loukkaavaa.



PP: Mika, anteeksi jos se oli jotenkin loukkaavaa, mutta jos on jo 7 kuukautta joka päivä ja joka tunti miettinyt tätä asiaa ja valvonut yöt, niin ei tässä enää joka käänteessä pysty olemaan täysin korrekti. Se kuitenkin on tosiasia, että jokin meni leikkauksessa kunnolla pieleen ja kun syy (eikä korjaus) tapahtuneelle ole selvinnyt, niin kaikki mahdolliset asiat pyörivät mielessä.

Voit yrittää kuvitella miten itse reagoisit, jos sinulle tehtäisiin sama asia. Vaikka kertoisit kuvittelemasi tunteen vielä kymmenellä, et olisi lähelläkään sitä mitä todellisuus on, kun se osuu omalle kohdalle. Kyllä se aika totaalisesti tuhoaa elämän, vaikka sitä ulkopuolisen ilmeisesti voi olla vaikea uskoa.

Toivottavasti ette tee enää näitä höyläyksiä kenellekään, jolla on vielä jotakin seksuaalista elämää jäljellä. Muita vaihtoehtoja on useita ja höyläyksen tulisi olla äärimmäinen keino, jos mikään muu ei ole auttanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...