LASKUTUS
Posti toi
laskuja epäonnistuneiden höyläysten korjausyrityksistä (vastaanottokäynneistä).
Pyysin sairaalan laskutusta merkitsemään tietoihini, etteivät enää laskuttaisi
minua jatkossa. Kyseessähän oli todella pahan virheen korjauksyrityksistä. Tämä ei käynyt sairaalalle. Mikael Leppilahti
vastasi, että sairaala laskuttaa aina. Toiminta on täysin käsittämätöntä: mitä
huonommin sairaala tekee työnsä ja mitä enemmän he tekevät virheitä, sitä
enemmän saadaan laskutusta! Potilaalle summat ovat vielä pieniä, mutta
periaatteellisesti asia on iso. Lisäksi potilaan kotikunta joutuu
todennäköisesti maksamaan huomattavia summia.
Lisäksi
vaikutti, ettei Leppilahti ymmärtänyt millaista tuhoa he olivat tehneet
minulle. Ote Leppilahdelle lähettämästäni sähköpostista:
Vaikuttaa, että te
ette lainkaan ymmärrä, usko tai halua ymmärtää millaista vahinkoa tässä on
saatu aikaiseksi. Ulospäin ihminen näyttää kyllä ihan ehjältä, pystyy syömään
ja kävelemään, mutta henkisesti tuo epäonnistunut toimenpide on tuhonnut
täysin, jäljellä on pelkkä ihmisraunio! Elämä on leikkauksen jälkeen
ollut yhtä helvettiä! Ja tilanne vain pahenee, koska todennäköisyys mihinkään
itsestään paranemiseen vähenee koko ajan. Toimenpiteen komplikaatioita
vähäteltiin etukäteen, osa jätettiin kertomatta ja osasta suorastaan
valehdeltiin ja sen jälkeen molemmat leikkaukset vielä munittiin kunnolla.
Toimenpide, joita tehdään vuosittain satoja, ei yksinkertaisesti saa olla näin
heikosti hallinnassa. Jotakin siinä on pahasti pielessä. Ja vielä kun
lisätään, että tuota etukäteistietoakin on ollut saatavana neljännesvuosisadan
ajan (vrt. aikaisemmin lähettämäni iso brittiläinen yli 4000 hengen tutkimus),
niin kokonaiskuva on kyllä huolestuttava. Höyläyksiä ei yksinkertaisesti
pidä tehdä, kun osaaminen on tällä tasolla. Ja jos pakosta joudutaan tekemään,
niin potilaille on rehellisesti kerrottava, että toimenpide voi pilata koko
loppuelämän ja potilas voi sitten itse päättää. Ei tuollaista asiaa saa salata!
Omalla kohdallani elämäni suurin virhe oli suostua höyläykseen tuon väärän ja
valheellisen etukäteistiedon perusteella.
Haluaisin kuulla
rehellisen mielipiteesi, onko mielestäsi oikein, että kaiken tämän jälkeen
vielä ihminen nujerretaan ja poljetaan maanrakoon laskuttamalla tehdyn virheen
korjausyrityksistä. Rahallisesti asialla ei ole merkitystä, kaikista
vähiten Taysille, mutta kyse on periaatteesta haluatteko vielä viimeistellä
tehdyn tuhon ja nöyryytyksen.
Leppilahti ei
koskaan vastannut.
KESKUSTELUPALSTAT
Löysin netistä paljon vastaavia kokemuksia höyläyksestä nyt kun niitä osasi etsiä. Alla muutamia lainauksia:
- eivät tosiaankaan keroneet, että tuhoamalla siemensyöksyn veivät orgasmilta myös sen huipun
- en olis lähtenyt, jos olisin tiennyt että rakastelun ei maistu enää samalta
- sitten jälkikäteen levitellään käsiä ja todetaan kaiken olevan ihan asiaan kuuluvaa...ja että toipuminen kestää kuukausia, ehkä vuosia, ehkä loppuelämän
- annetaan ymmärtää, että tämä on ihan pikkujuttu, vaikka ei se sitä ole. Toivoisin rehellistä tietoa ennen operaatiota
- in my case the climax is not even remotely the same after the operation than before the operation
- i had turp inflicted upon me 2 years ago and life is worse than death. Life has been hell !!! I´d feel better of dead
- my dry orgasm give me no relief from sexual tension. I don´t even want to hear the word sex. Quite frankly, I don´t want to live anymore
- I had turp two years ago. same thing. Forget about pleasure. The main thing I still feel tense after the dry orgasm. I am tense, depressed and agitated all the time.
- what I feel like I am going through with retrograde ejaculation: a long painful, but tension filled death, my life now feels worse than death
Eräs kirjoittaja oli jättänyt nimensä ja kyselin häneltä sähköpostilla kuinka hänen asiansa on edennyt ja onko mahdollisesti parantumista tapahtunut. Kyseessä on amerikkalainen professori, hänelle höyläys tehtiin kun hän oli 56 vuotias:

Hi
Your story sounds so much like my own...I had turp one and not enough tissue
out so in 3 weeks turp two... One made me worse than I had been and two didn't
improve anything.. in 3 months he proposed TURP 3.. TURP one caused
complete retrograde ejaculation and virtually all sensation loss as you
describe. Operation 3 also caused a scaring in my urethra and I developed
penile curvature or Peyronies disease.. I had to have a year of treatment for
that.. My bladder neck was so scarred I had to have that opened up one year
after TURP 3 in Birmingham by another urologist... About a year later I had to
have that again and then a year plus after that a third one of those.. First
guy (a quack) told me of orgasm in retrograde IT WILL FEEL
THE SAME.....absolute lie....I was like you so frustrated I could hardly
stand it... I could not produce an orgasmic feeling after TURP. It was
just wasted effort.
I was
going to be in San Diego in l989 3 years after my damage and made appointment
with a sexual specialist in urology IRWIN GOLDSTEIN who is world famous.
I had interviewed on phone with him prior to visit and cone 16 pages of
questions.. When there as I told my story he would say AND DID YOU THEN
HAVE SO AN SO HAPEN? I asked if he were a mind reader and he said
no just not first time he had heard a similar story.
his quote to me of my procedures was OBVIOUSLY you were treated by a sub
qualified urologist he fried your nerves I had testing to
reaction to vibration, heat, cold etc. and he determined my damage was greater than
80.
I was
relieved to learn in California what I had was NOT a mental problem ....I
was DAMAGED .....
SAIRAANHOITOPIIRIN
JOHTAJA
Lähetin
sairaahoitopiirin johtaja Rauno Ihalaiselle kyselyn, kuinka sairaala saataisiin
motivoitua selvittämään miten heidän aiheuttamansa vahinko saadaan korjattua.
Hän siirsi asian hoidon sairaalan johtajalle, Kari-Matti Hiltuselle.
VASTAANOTOT
Yksityislääkärin
vastaanotolla sain kokeiltavaksi Cabaser tabletteja. Niitä käytetään
Parkinsonin taudin hoitoon, mutta niillä pitäisi olla myös seksuaalisuuteen
vaikuttavia sivuvaikutuksia. Ei ollut. Ainoa vaikutus oli päivän kestävä
voimakas pahoinvointi.
Taysissä Antti
Kaipia teki lähetteen pudendaalihermon tutkimukseen. Kysyin millainen tutkimus
olisi, mutta hän ei tiennyt. Se tehtäisiin kuitenkin Taysissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti