Tammikuu 2018 - Kaikki alkoi virtsatieinfektiosta

Heti vuodenvaihteen jälkeen sain kovan kuumeen ja virtsatessa ilmeni kirvelyä. Arvelin, että kyse oli virtsatietulehduksesta.  Minulla oli vastaava ollut kymmenen vuotta aikaisemmin. Pääsin aloittamaan antibioottikuurin heti. Kovaa kuumetta kesti pari päivää ja kolmantena päivänä olin jotenkuten sellaisessa kunnossa, että pääsin käymään työterveyslääkärin vastaanotolla tarkistamassa tilanteen. Vaikka antibiootti olikin jo tehonnut, määräsi lääkäri minut vielä Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuun, Acutaan. Siellä piti arvioida tarvitaanko suonen sisäistä antibioottia ja samalla urologi katsoisi tilanteeni.

Acutassa ensimmäinen koetus oli pysäköintipaikan löytäminen: ensiapuun tuleville oli varattu vain muutama maksullinen paikka, jotka kaikki olivat täynnä.  Kauempana oli vapaita paikkoja, mutta kaikki olivat varattuina jollekin yritykselle tai muulle instanssille. Jätin auton porttikäytävän kohdalle varmana sakosta, mutta siinä tilanteessa se tuntui aika pieneltä ongelmalta. Pysäköinnin maksuautomaatissa oli ohjeet kuinka kännykkään pitäisi ladata jokin sovellus maksamista varten. Tarvitsee aika erikoista huumorintajua, jos kuvittelee että ensiapuun tuleva potilas alkaa ensitöikseen asentamaan pysäköintiohjelmaa kännykkäänsä. Onneksi kolikotkin kävivät, mätin laitteeseen kaikki mitä minulta löytyi.

Sisääntulo Acutaan oli vaatimaton ja sotkuinen. Vastaanotossa varoiteltiin, että nyt on ruuhkaa.  Minut ohjattiin istumaan penkkirivistöön kapealle käytävälle, jonka vastapäisellä seinällä oli isoja ovia. Ovia oli 4..5 kappaletta, niistä tulivat mieleen teurastamon ovet.  Kaksi ovista avautui verkkaiseen tahtiin, ehkä vartin välein, muut pysyivät kiinni. Vieressä istui vanhempi mies, joka valitteli kovaan ääneen saattajalleen vaivojaan, muut olivat hiljaa. Aikanaan minut kutsuttiin sisään, todettiin että minulla on lähete, ja päästettiin huoneen läpi toisesta ovesta ulos uuteen aulaan. Pitkässä, kapeassa aulassa istui kymmeniä ihmistä odottamassa.  Vastapäisellä pitkällä seinällä oli kaksi ovea, iso ja pieni.  Niiden takana olevissa huoneissa oli kirkkaat valot. Parin tunnin istumisen jälkeen minut kutsuttiin pienempään huoneeseen.  Siellä otettiin verikokeita. Sen jälkeen minut ohjattiin taas istumaan. Olin ollut liikkeellä aamusta lähtien ja iltapäivä oli jo pitkällä, joten nälkä rupesi vaivaamaan. Mitään kahvilaa ei näkynyt, mutta odotusaulan nurkassa oli automaatti. Siellä oli kaksi kippuraksi kuivunutta leipää.  Otin niistä oikeanpuoleisen ja pullon vettä.

Reilun tunnin odotuksen jälkeen minut kutsuttiin isompaan huoneeseen. Huoneen isoa ovea vastapäätä oli rivissä sänkyjä joiden välissä oli paperisermit. Minut sijoitettiin yhteen niistä.  Makasin sängyllä puoli tuntia.  Sitten pyydettiin käymään WC:ssä ja käynnin jälkeen mitattiin ultraäänellä rakkoon jäänyt virtsa. Kului tovi, kun topakka hoitaja tuli vierelleni ja käski ottamaan housut alas, joku lääkäri jossakin oli määrännyt katetroinnin. Termin katetrointi olin kuullut aikaisemmin, en muuta.  Nyt se selvisi ilman selityksiä, alapäästä työnnettiin letku sisään rakkoon, letkun toinen pää meni nestepussiin.  Makasin siinä housut nilkoissa letku kiinni, toisella puolella rouva virtanen valitteli kovaan ääneen alapäävaivojaan ja toisella puolella rouva mattilalla oli kovia nivelkipuja, hän toivoi pääsevänsä tutulle osasto neljälle.  Kaiken tämän aikana iso ovi oli odotussaliin auki, yleisöllä oli nyt muutakin seuraamista kuin seinällä TV:stä tuleva tylsä ohjelma. Yksityisyydestä, tietosuojasta ja ihmisarvosta ei ollut tietoakaan.

Pitkän odotuksen jälkeen lääkäri saapui paikalle, nuori tomera nainen. Hän totesi, että tulehdusarvot ovat laskemaan päin, voin mennä kotiin.  Ainoa ohje oli, että kylmässä ei saa istua. Mielestäni olen kyllä jo ohittanut sen iän, kun talvella kuralammikossa oli mukava istua. Varsinaiset lähetteen aiheet, IV-antibiootit ja urologin konsultaatio jätettiin täysin käsittelemättä.

Käynti sinänsä Acutassa oli jo aika kokemus. Tilat olivat käsittämättömän epäkäytännölliset ja ankeat, jonotusajat pitkät ja koko käynti oli loppujen lopuksi turha.  Päällimmäiseksi jäi ihmetys, kuinka Tampereen kokoisen kaupungin ensiapu voi olla näin alennustilassa.