ULTRAÄÄNI
Olen käyttänyt ultraäänilaitetta tutkimusselostuksen ohjeen mukaisesti joka toinen päivä. Ei mitään käytännön vaikutusta.
PRP
Neljäs hoitokerta oli kuun puolivälissä. Toistaiseksi ei apua ja on harkittava kannattaako jatkaa.
RESTOREX
Ehkä laitteen käyttöön on jo hieman oppinut ja tottunut, mutta aika kidutuslaitteelta se silti tuntuu. Kaksi kuukautta mennyt, vielä pitäisi jatkaa neljä että saisi jotakin tuloksia aikaan – siis mikäli tutkimuksia on uskominen.
PENIKSEN TURHA AMPUTOINTI
18.8.2021 TV:stä tuli mielenkiintoinen ohjelma englantilaisesta miehestä, jolta poistettiin penis syövän takia. Mies oli ammatiltaan ilmeisesti jonkinlainen koomikko ja hän yritti siten käsitellä asiaa huumorin kautta. Kaikesta kuitenkin huomasi, kuinka kova paikka asia hänelle oli.
Ohjelma "Mies ilman penistä" näyttää ainakin toistaiseksi olevan katsottavissa ruutu.fi:ssä.
Ohjelman päähenkilö pystyi kuitenkin saamaan sekä siemensyöksyn, että orgasmin. En tiedä kumpi on pahempi, penis ilman seksuaalisia toimintoja, vai seksuaaliset toiminnot ilman penistä?
Ohjelma muistutti mieliin Taysissä kuulemani tapauksen miehestä, jolla oli epäilty penissyöpää. Sairaalassa otettiin koepalat ja ne lähetettiin tutkimuksiin. Ennen tutkimusten valmistumista kuitenkin Taysin urologit päättivät poistaa miehen peniksen. Kun tutkimus valmistui, ilmeni että syöpää ei ollut!
Taas yksi esimerkki Taysin urologian ammattitaidosta ja toiminnasta.
ALA-LIPASTI
Ala-Lipastille terveisiä. 29.8. tuli 3 vuotta täyteen siitä, kun hän aloitti tuhoamiseni.
Kolme vuotta olen yrittänyt nukkua unilääkkeiden voimalla, mutta silti lähes poikkeuksetta herään aamuyöstä ja silloin aina pyörii sama ajatus päässä: kuinka on mahdollista, että nykypäivänä näin yleisellä toimenpiteellä pystytään tuhoamaan seksuaaliset toiminnot kokonaan. Ja samalla tuhotaan myös ihmisen muu elämä. Se ei enää tunnu elämisen arvoiselta, vaan elämä on pikemminkin kuoleman odottelua. Pahinta on vielä se, että etukäteen pahoja ja yleisiä komplikaatioita salattiin ja niistä suorastaan valehdeltiin.