KAIPIA - LEPPILAHTI Sekoilua Xiapexin hankinnassa
Sain toisen ja viimeisen Taysissä olleen vanhentuneen Xiapex injektion Peyronien taudin hoitoon. Hoitavan lääkärin Antti Kaipian mukaan hän ei voi tehdä päätöstä siitä, hankkiiko Tays enää lisää lääkettä. Hänen esimiehensä Mikael Leppilahti kuulemma päättää asiasta.
Kysyin Leppilahdelta asiasta. Hän ei kuulemma voi tehdä päätöstä, vaan päätöksen tekee sairaalan lääketyöryhmä. Lähetin kaikille lääketyöryhmän jäsenille selostuksen tapauksestani ja pyynnön, että Xiapexia hankittaisiin. Viikon kuluttua soitin vielä lääketyöryhmän puheenjohtajalle. Nyt asia olikin kääntynyt siten, että hoitava lääkäri tekee ehdotuksen lääkkeenhankinnasta. Asia on kuulemma aina ollut niin. Koko kyselykierros oli siis aivan turha. Kaipia kuitenkin kieltäytyi tekemästä pyyntöä lääketyöryhmälle. Xiapex ei kuulemma enää ollutkaan tehokas lääke, kun sen hinta oli nyt noussut. Aikaisemmin, halvemmalla hinnalla, se oli ollut hyvä, tehokas ja ainoa lääke Peyronien taudin hoitoon.
Tamron suosiollisella avustuksella sain Xiaflexin (=Xiapexin USA:n myyntinimi) hankinnasta tietoja. Tamro pystyy tuomaan lääkettä maahan, mutta sen myynnin täytyy mennä apteekin kautta. Kuulemma joku lakisääteinen määräys? Lääkkeen hinta on apteekista ostettuna 8390,- / yksi pistos. Apteekin vaikutus hinnan nousuun on melkein 25%. Pistoksia tarvitaan vielä vähintään neljä kappaletta. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin että itse hankin nuo lääkkeet.
Taysin urologian osaston saavutus on ollut mahtava: se on tuhonnut minut fyysisesti, henkisesti ja nyt tuho vielä viimeistellään taloudellisesti!
TAMMELA
Olin pyytänyt professori Teuvo Tammelaa korjaamaan puhelinvastaanoton kirjauksen kantaan. Hän oli laittanut sinne, että mitään virheitä ei tehty. Posti toi hänen vastauksensa. Hän oli muuttanut tekstin muotoon, että asiantuntijoiden mukaan virheitä ei tehty. Minkä asiantuntijoiden? Hän ei pystynyt perustelemaan kantaansa mitenkään eikä vastaamaan siihen keitä nämä asiantuntijat ovat. On erikoista, että lääkärit voivat kirjata aivan perusteettomia tekstejä kantaan. Etenkin silloin, kun on tehty virheitä, alkaa asioiden peittely ja vääristely.
AVI
Avi lähetti päätöksensä valitukseeni vuoden ja kolmen kuukauden käsittelyn jälkeen. AVI:n mukaan kaikki on tehty oikein. AVI:n päätös perustui asiantuntijana esiintyvän kuopiolaisen urologi Arto j Salosen lausuntoon. Salosen lausunto on uskomatonta luettavaa. Hän sivuuttaa lausunnossaan kaikki esiintuodut ja dokumentoidut virheet ja siteeraa pelkästään leikkauksen tehneen Ala-Lipastin kirjauksia. Omaa osaamistaan Salonen lisää lausuntoon sen verran, että hän toistaa useasti toimenpiteiden olleen ”asianmukaisia ja huolellisesti toteutettuja”. Samaa fraasia usein toistamalla hän yrittää hämärtää tehdyt virheet. Räikeimpänä esimerkkinä on se, että Salonen ohittaa kokonaan ensimmäisen, virheellisesti tehdyn höyläyksen.
Olen joskus lukenut joidenkin potilaiden kommentteja ”lääkärimafiasta”, jota vastaan virheellisen toimenpiteen uhriksi joutunut potilas joutuu taistelemaan käytännössä yksin. En tuolloin ole uskonut sellaisen olemassaoloon. Nyt, omien kokemusten myötä, on pakko uskoa siihen. On aivan käsittämätöntä, miten lääkärit piilottelevat toistensa tekemiä virheitä. En millään muulla alalla ole tavannut vastaavaa.
AVIn toiminta on myös hyvin erikoista. Tapauksen esittelijänä on toiminut ylitarkastaja Elise Kuismanen. Hän ei ole itse ajatellut lainkaan, vaan on kirjannut kaiken Taysin lääkäreiden ja Salosen tekstien mukaan. Aluehallintoylilääkärin tittelillä oleva Laura Blåfield on toinen päätöksen allekirjoittajista. Keskustelin hänen kanssaan puhelimitse. Hän oli yllättävän tietämätön koko kantelun sisällöstä, silti hän oli allekirjoittanut sen! Blåfieldin ainoa huoli oli se, miten lääkärien oikeusturva saadaan taattua. Potilaista ei sitten ollutkaan mitään väliä.