FYSIOTERAPIA
Fysioterapia lopetettiin tuloksettomana. Olisin toivonut, että se olisi auttanut, mutta ikävä kyllä hoidoilla ei ollut mitään vaikutusta.
RIITTA RÖNKÄ
Minulla oli ollut aikaisemmin yksi puheluaika Röngälle. Hän vaikutti silloin asiantuntevalta ja siksi varasinkin käyntiajan. Valitettavasti käynti ei tuonut mitään apua, Hän ei ollut perehtynyt ilmeisesti lainkaan lähettämääni aineistoon ja mm. hänellä oli käsitys, että höyläykseni olisi tehty oikein. Dokumentteja lukemalla olisi helposti selvinnyt, että Ala-Lipasti teki ensimmäisen höyläyksen aivan väärin ja sen vuoksi tarvittiin toinen höyläys, joka osoittautui tuhoisaksi. Tuon ensimmäisen höyläyksen virheistä on selkeät dokumentit: saksalaisen epTURP- menetelmän kehittäjän sähköpostit ja höyläyksen jälkeen otettu tähystysvideo.
OULU
Työterveyden kautta sain lähetteen ja puhelinajan Oulun keskussairaalaan. Sieltä löytyi yllättäen Xiapex-injektioa Peyronien taudin hoitoon. Näyttäisi tulevan pitkä hoitokäyntimatka. Tosin Xiapexia saa tilattua edelleenkin suoraan USA:sta, hinta vain on kalliimpi kuin aikaisemmin. Mielenkiinnolla odotan kehtaako Tays kaiken tekemänsä vahingon jälkeen olla tilaamatta lääkettä.
JUHANI SAND
Sain sovittua palaverin Taysin johtajalääkäri Juhani Sandin kanssa. Sandilla näytti olevan käsitys, että yksittäisellä potilaalla ei juurikaan ole väliä. Leikkauksia epäonnistuu jatkuvasti, eikä asialle kannata tehdä mitään. Sairaala ei ole kiinnostunut selvittämään mikä ja miksi meni pieleen ja miten vahinko voitaisiin korjata. Hänellä ei ollut käsitystä minkäänlaisesta laatutyöstä ja -ajattelusta. Oli suorastaan järkyttävää havaita kuinka vähän potilaan elämänlaatu kiinnostaa sairaalan johtoa.
Taysissä ei ole koordinoitua laatutyötä, eri osastojen lääkärit touhuavat ilman valvontaa ja seurantaa miten kukin tahollaan haluavat. Tulokset ovat pahimmillaan järkyttäviä.
Palaveri oli kaiken kaikkiaan täysin turha. Sairaalalla ei ole omaa ammattitaitoa korjata aiheuttamaansa vahinkoa eikä Sandilla ollut minkäänlaista kykyä eikä halua viedä asiaa eteenpäin esimerkiksi kysymällä apua Taysin ulkopuolelta.