torstai 30. heinäkuuta 2020

Heinäkuu 2020 - Fysioterapia - TYKS - HUS - TAYSin johtaja

 

FYSIOTERAPIA

Hoitoja jatkettiin vielä pari viikkoa heinäkuun puolella. Valitettavasti ne ovat olleet tähän asti tuloksettomia. Päätettiin pitää kuukauden tauko.

 

TYKS TURKU

Kävin Turussa Tyksissä Antero Horten vastaanotolla.  Ei apua.

 

HUS KONSULTAATIO

Taysin urologian osaston johtaja Jarno Riikonen oli kysynyt HUSista lausuntoa tilanteestani. Lausunnon antoi Jukka Sairanen. Lausunto oli aika erikoinen. Sairasen lausunto käsittelee siemensyöksyn ongelmia eikä lainkaan orgasmin tuhoutumista, joka on pääasiallinen ongelma. Hän mainitsee perehtyneensä ansiokkaaseen Abdel-Hamidin kirjoittamaan artikkeliin.  Artikkeli voi olla ansiokas, mutta sekin on aivan väärästä asiasta, eli viivästyneestä siemensyöksystä. Lisäksi hän toteaa, että ikääntyminen voi olla syynä ongelmiini. Ikääntyminen eteni siis neljässä viikossa niin paljon, että käytännössä seksuaaliset toiminnot tuhoutuivat. Toinen höyläys vain sattumalta osui tuohon väliin?

Sairanen toteaa, että kannattaa vain jatkaa normaalia elämää. Mutta sehän tässä on juuri ongelma, normaalin elämän jatkamisesta ei yksinkertaisesti tule mitään aiheutetun tuhon vuoksi.

Merkittävä asia on, että Sairanen toteaa, että HUSissa ei tällaisen tapahtuneen jälkeen tehdä yleensä mitään. Siis vastaavaa tapahtuu HUSissa ja höyläyksessä tuhotut potilaat heitetään sairaalasta pihalle.  Tampereella väitettiin, ettei siellä koskaan ole tapahtunut mitään vastaavaa (vaikka tutkimustulokset osoittavatkin aivan päinvastaista).

Lopuksi Sairanen ylistää Taysin toimintaa niin paljon, että väkisinkin tulee mieleen, että lausunnon sisältö on sovittu etukäteen.

 

TAYSIN JOHTAJA

Yritin saada palaveria sovittua, mutta tuloksetta.

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...