perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikuu 2020 - Sairaanhoitopiirin johtaja - Peyronien tauti

TESTOSTERONIHOITO
3.5 kk on kulunut siitä, kun lopetin testosteronihoidon. Mittauksen mukaan testosteronitasot ovat palautuneet liki sille tasolle, mitä ne olivat ennen hoidon aloitusta. Käytännössä palautumista ei ole tapahtunut, seksuaaliset halut ja kyvytkin ovat lähes nollissa. Varmasti myös se, että höyläys laittoi koko normaalin elämän sekaisin (unettomuus, jatkuva ahdistus, katkeruus), vaikuttaa asiaan.

SAIRAANHOITOPIIRIN JOHTAJA
Asia ei tuntunut etenevän Taysissä mitenkään. Sairaalan johtaja ja sairaanhoitopiirin johtaja olivat molemmat jääneet eläkkeelle. Sairaanhoitopiirille oli valittu uusi johtaja, joten pyysin häntä kannustamaan asioiden edistämistä urologian osastolla:

Pyytäisin apuasi seuraavassa asiassa:

Jouduin teille Taysiin urologialle hoitoon eturauhasen liikakasvun vuoksi (58 vuotiaana). Ainoa tarjolla oleva hoitovaihtoehto oli eturauhasen höyläys.  Toimenpiteen kerrottiin olevan ongelmaton.  Urologian silloinen johtaja, professori Teuvo Tammela totesi kesällä 2018: ”Eturauhasen höyläys on aivan rutiini toimenpide, niitä tehdään paljon ja se on hyvin hallinnassa ja siinä ei ole mitään ongelmia. Siemensyöksyn menetys on harmitonta ja orgasmi säilyy toimenpiteessä entisellään”.

Elokuussa 2018 tehtiin ensimmäinen höyläys. Se meni pieleen ja virtsaus ei sen jälkeen toiminut. Kaikki muu toimi vielä silloin.

Marraskuussa 2018 tehtiin toinen höyläys. Se meni vielä pahemmin pieleen.  Virtsaus toimi, mutta kaikki muu olikin sitten tuhottu. Siemensyöksyn menetys ei todellakaan ollut harmitonta, vaan käytännössä paljon pahempi asia kuin osasin etukäteen pelätä. Vielä pahempi asia oli, että toimenpide tuhosi orgasmin käytännössä kokonaan.

Lopputulos ei ainoastaan tuhonnut seksiä elämästä, vaan käytännössä kaiken muunkin elämän. Nukkuminen on mahdotonta ilman unilääkkeitä, päivisin on jatkuva ahdistus, johon joudun syömään rauhoittavia lääkkeitä, keskittyminen mihinkään on mahdotonta, työtehosta on jäljellä korkeintaan kolmannes. Asian vakavuutta on varmaan vaikea ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Toimenpide yksinkertaisesti tuhosi elämän siten, että se ei enää ole elämisen arvoista.

Oma-aloitteisesti sairaala ei tehnyt mitään asian korjaamiseksi.  Leikkauksen tehnyt urologi Mika Ala-Lipasti totesi vain, että harmittava tapaus, näitä sattuu.  Yritä pärjäillä.  Teuvo Tammela vetäytyi kaikesta vastuusta heti kun asia selvisi.  Asiaa on viime keväästä alkaen hoitanut urologi Antti Kaipia, mutta mitään ratkaisua hän ei ole löytänyt. Turussa tehdyssä ENMG-tutkimuksessa todettiin, että eturauhasen läheltä kulkeva pudendaali-hermo on osin vaurioitunut.  Muita pienempiä hermoja siellä ei pystytty tutkimaan, mutta tuntokynnys lämpötilan muutoksille oli iso, joka epäsuorasti kertoo muista hermovaurioista.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Antti Kaipian keinot tuntuvat olevan loppu ja mitään edistystä ei ole tapahtunut.  Silloin kun sairaalan oma osaaminen ei riitä, en näe muita vaihtoehtoja kuin että täytyy kysyä muualta neuvoa.  Olen yrittänyt viime keväästä asti saada Mikael Leppilahden tekemään jotakin asian hyväksi, mutta hän ei ole saanut mitään aikaiseksi.  Sama tilanne myöhemmin on ollut Kari-Matti Hiltusen suhteen.

Toivoisinkin, että saisit urologian osaston motivoitua avun hankkimiseen muualta. Vaikka toisin on annettu ymmärtää, näitä vastaavia tapauksia täytyy olla paljon sekä Suomessa, että muualla maailmassa ja asiaa on aivan varmasti tutkittu. Internetin keskustelupalstoilla on iso määrä ihmisten vastaavia kokemuksia. Jo vuonna 1994 on Englannissa julkaistu yli 4200 miestä kattava tutkimus, jonka mukaan joka toiselta mieheltä orgasmi tuhoutuu kokonaan tai osittain höyläyksessä. Tutkimuksen tehneen professorin mukaan tilanne on elelleen sama (kesällä 2019). Tämä kaikki tieto salattiin minulta ennen toimenpidettä.  Jos se olisi ollut tiedossa, en koskaan olisi suostunut siihen. Se oli elämäni pahin virhe. Toivottavasti saat vietyä asiaa eteenpäin.

Tarvittaessa annan mielelläni lisätietoja.  Koko hoitoprosessi on ollut täynnä virheitä, huolimattomuuksia, piittaamattomuutta…   Ja tämä lienee yksi yleisimmistä leikkauksista mitä ylipäätään tehdään, joten on käsittämätöntä kuinka tällaista pääsee tapahtumaan.

t: P.P.

Moi, kiitos yhteydenotosta ja todella pahoillani tapahtuneesta.  Me jatkamme ponnisteluja ja kehittämistoimintaa ettei vastaavia tapahtuisi muille potilaille liittyen niin viestintään riskeistä ja kuin itse leikkaustoimintaan. Ohjaan nyt tämän meidän lääketieteelliseen johtoon, jotta he voivat vielä kerran tarkastella hoitomahdollisuuksia.

Kunnioittavasti

T.M.

P.P: Kiitos vastauksesta. Toivottavasti jokin ratkaisu löytyy, aivan varmasti tätä asiaa on muualla maailmassa tutkittu, Suomesta en tiedä?

Itselleni oli yllätys, että sairaalassa ei osattu ennen toimenpidettä kertoa lainkaan kuinka ylipäätään höyläykset Taysissä ovat onnistuneet.  Niistä ei ole mitään seurantaa, ei komplikaatioista eikä lääkärien osaamisesta. Minkäänlaista laatujärjestelmää ei ole.  Olin virheellisesti luullut, että sairaaloissa suhtaudutaan etenkin leikkauksiin hyvinkin vakavasti ja laatua seurataan.  Näin ei näytä olevan. Teollisuudessa laatujärjestelmä on ollut käytännössä pakollinen jo ainakin parikymmentä vuotta, ja siellä kyse on vain koneista ja laitteista, jotka voidaan korjata tai tehdä uudestaan helposti.  Kun ei seurata, ei saada virheitä karsittua eikä toisaalta opittua onnistuneista käytännöistä.

Oikealla tiedolla en missään tapauksessa olisi suostunut toimenpiteeseen.

Toinen iso virhe oli, että mitään vaihtoehtoista ja vähemmän tuhoa aiheuttavaa menetelmää ei ollut saatavilla, vaikka niitä on olemassa useita. Päinvastoin, alustavasti sovittu Rezum-hoito peruttiin, vaikka menetelmän Suomen edustaja oli kahdesti kesällä 2018 varannut laitteiston ja asiantuntijan Taysin käyttöön. Minulle ei koskaan selvinnyt kuka ja millä perusteilla teki tuon päätöksen. Tuolla hoidolla ei nyt oltaisi tässä tilanteessa.

Ikävä sanoa, mutta näin potilaan näkökulmasta sairaalan toiminta on vaikuttanut osaamattomalta, sekavalta ja organisoimattomalta. Isoja ja pieniä virheitä on tehty useita ja osaamattomuus toteutui kannaltani järkyttävällä tavalla. Toiminta on kuin pienessä syrjäkylän korjaamossa, missä ei seurata alan kehitystä eikä oman työn tuloksia, vaan jatketaan silmät kiinni samalla kaavalla kuin on tehty viimeiset 25..50 vuotta. Näitä toimenpiteitä kuitenkin tehdään Taysissä satoja vuosittain, joten kaikki mahdollisuudet järjestää toiminta kunnolla ovat olemassa. Höyläys on 190 vuotta, nykymuodossaankin yli 100 vuotta vanha toimenpide, joten aikaa sen opetteluun on ollut.

Viimeaikoina on lehdissä ollut paljon kirjoituksia erikoissairaanhoidon kalleudesta.  Vaikka raha näin ison virheen kodalla onkin marginaalinen asia, niin jos kaikki toiminta on samanlaista kuin kohdallani, iso osa kustannuksista on helppo säästää panostamalla osaamiseen ja toiminnan laatuun. Lisäetuna potilaat pystyvät elämään elämisen arvoista elämää hoidon jälkeenkin. Haluttaessa voin listata paljon kehittämiskohteita, jos joku on oikeasti asiasta kiinnostunut. Itselleni on jäänyt käsitys, että nykymenoon ollaan tyytyväisiä ja parannuksia ei tarvita.
P.P. 

Martikainen välitti asian eteenpäin sairaalan johtajan sijaisena toimivalle Kari Niemiselle. Nieminen vastasi, että parempi odottaa AVI:n ratkaisua asiassa. Käytännössä kommentti siis tarkoitti sitä, että sairaala kieltäytyisi hoidosta ja odottaisi AVI:n ratkaisua!

VAARATILANNEILMOITUS
Fimealle voi tehdä vaaratilanneilmoituksen, jos jokin toimenpiteissä käytettävä laitteisto aiheuttaa vaaratilanteen. Omalla kohdallani asia oli täysin selvä, leikkauksessa käytetyllä laitteistolla oli aiheutettu paha vammautuminen. Yllättävää oli, että potilas itse ei voi tehdä ilmoitusta, vaan hoitavan henkilöstön täytyy tehdä se.  Asiassa osallisen oleva henkilökuntahan pyrkii viimeiseen asti vähättelemään ja salaamaan asian, peittelemään virheitään. Näin kävi myös kohdallani. Pyysin kuitenkin Taysiä tekemään ilmoituksen.

PEYRONIEN TAUTI
Kuun lopussa oli Kaipian vastaanottokäynti. Mainitsin vastaanotolla, että minulla on ollut jonkin verran erektiokipuja. Selvisi, että minulle oli kehittynyt Peyronien tauti. Peyronien taudissa penikseen alkaa muodostua kovaa ja kiristävää arpikudosta. Todenköisimmin Peyronien tauti lähtee kehittymään mekaanisesta vauriosta.  Ainoat vauriot olivat kaksi höyläystä.  Ensimmäisen höyläyksen aikana jopa virtsaputki jouduttiin halkaisemaan, että iso Ø9mm resektoskooppi saatiin mahtumaan. Toimenpide oli siis hyvin väkivaltainen. 
Peyronien tauti vaikuttaa alueen tuntoon ja erektioihin heikentävästi. Olin sanaton vastaanoton jälkeen, tuntui kuin matto olisi toistamiseen vedetty alta.
Orgasmin tuhoutumisen selvittely ja hoito lopetettiin.


Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...