tiistai 30. huhtikuuta 2019

Huhtikuu 2019 - Mikä meni vikaan ja miksi?


Yritin saada selvyyttä siihen, mikä meni pieleen höyläyksessäni. Tays ei ollut halukas selvittämään asiaa mitenkään. Kysyin kahta tärkeätä asiaa, joihin oli ollut vaikeata saada vastausta: 
1.  mikä jälkimmäisessä leikkauksessa meni vikaan ja miksi?
2.
miten tilanne korjataan?

Toimialajohtaja Mikael Leppilahti vastasi sähköpostissaan:

Kysymykseen 1. vastaus on, että en voi todeta minkään menneen pieleen. Toimenpide on tehty Sinulle hyvällä ammattitaidolla ja sen mukaisesti, kuin kyseinen toimenpide tehdään. Miksi Sinun kokemasi haitta on näin iso, siihen en tiedä vastausta.

Kysymykseen 2. vastaus on, että en tiedä mitään toimenpidettä, millä kokemaasi fyysistä haittaa voisi toiseksi muuttaa.

Taysin mukaan siis toimenpide onnistui.  Se vain tuhosi loppuelämäni, mutta sillä ei liene merkitystä? Lisäksi näyttää, että Taysillä ei ole minkäänlaista osaamista tekemänsä vahingon korjaamiseksi.

Tähän asti on väitetty, että kokemani on jotenkin poikkeuksellista ja äärimmäisen harvinaista. Löysin kuitenkin ison englantilaisen tutkimuksen, johon osallistui yli 4200 miestä. Sen mukaan joka toisella seksuaalisesti aktiivisella miehellä orgasmi tuhoutuu osittain tai kokonaan höyläyksen seurauksena. Tutkimus oli tehty jo vuonna 1994 ja julkaistu British Medical Journalissa vuonna 1997.  Silti siitä ei Taysissä tiedetty yhtään mitään! Täytyy ihmetellä kuinka ammattitaito voi olla näin huonoa.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1055261/?page=1

Testosteronihoidosta ei ole ollut mitään hyötyä, suositellaan 2kk jatkoa.
Lääkekokeilusta Rinexinillä ei ollut mitään apua.

Tein sairaalle muistutukset hoidostani:
Veitonmäki ja Pekkarinen: komplikaatioiden vähättely ja salaaminen
Tammela: komplikaatioiden vähättely, salaaminen ja suoranainen valehtelu
Ala-Lipasti: komplikaatioiden vähättely ja salaaminen, osaamattomuus höyläyksessä

Avunpyyntökyselyjä

Marras- joulukuussa lähetin avunpyyntökyselyjä siitä, miten Taysin Ala-Lipastin aikaansaamat vauriot saataisiin korjattua: David Ralph, Lond...